Olen aina haaveillut kirjan kirjoittamisesta. Mutta kaikki yritykseni ovat kaatuneet idean loppumiseen ja suunnittelun puutteeseen.
sunnuntai 3. huhtikuuta 2011
Strangelove
Lähettänyt Jenny klo 20:08 0 kommenttia
sunnuntai 27. maaliskuuta 2011
I'm not strong enough to walk away
Voisin vain suosiolla luovuttaa. En tiedä, onko enää järkeä edes yrittää, kun nykyään aina me poikaystäväni kanssa vain riidellään.
Sovitaan joka riidan jälkee, että nyt se loppuu ja kaikki on hyvin. Muutaman päivän päästä ollaan taas riidoissa.
Tuntuu, ettei enää ole voimia yrittää. Turhauttaa, kun onni ja sopu ei ole kestävää. Yritetty on tosissaan eikä se auta.
Mitä kauemmin ollaan yhdessä oltu, niin sitä enemmän huomaan, kuinka paljon meidän períaatteet ja arvot eroavat toisistaan.
Ollemmeko rakastuneita sokeita vai muuttuvatko ihmiset?
Lähettänyt Jenny klo 21:20 0 kommenttia
sunnuntai 20. maaliskuuta 2011
Taantuma
Se tuntuu tyhmältä. Aivan kuin lakkaisi rakastamasta, mutta ei voi kuitenkaan elää ilman toista.
Rakkauden laatu muuttuu. Se syvenee tai pysyy yhtä vahvana, mutta tuntuu erilaiselta. Alkuhuuma häviää.
Huomasin taantuman tapahtuneen. Minua pelotti ja olin ahdistunut. Luulin, etten enää rakastaisi.
Kuitenkaan en voisi elää ilman rakastani. Olemme luultavasti nyt vakiintuneet.
Juttelimme siitä ja oloni on paljon parempi. Ajatukset selkenivät.
Luotan taas, että selviämme tästäkin. Taantuman outoudesta.
Aina ei voi olla kivaa. Kevätmasennuskin menee aikanaan ohitse.
Elämä voittaa, kuitenkin. =) Niin se taitaa lähes aina tehdä...
Lähettänyt Jenny klo 19:32 0 kommenttia
keskiviikko 16. maaliskuuta 2011
Tuntuu, että elän pelkkää maanantaita.
Olen väsynyt kiiltämään, olen väsynyt tuntemaan
En jaksa nyt
Lähettänyt Jenny klo 21:35 0 kommenttia
tiistai 15. maaliskuuta 2011
Rytmihäiriöitä
Ahdistaa aamulla.
Ahdistaa päivällä.
Ahdistaa illalla.
Ahdistaa yöllä.
En ymmärrä, mistä on tämä ahdistus sai taas alkunsa.
Pelkään koira, etenkin vilkkaita ja isoja. Olin viime sunnuntaina serkkuni 7-vuotissynttäreillä. Heillä on kaksi koiraa. Juhlien alussa koirat olivat ulkona, mutta jossain vaiheessa ne otettiin sisälle.
Heidän isoin koiransa on normaalin ruokapöydän korkuinen eikä kovin rauhallinen. Toinen koirista ei ole kovin iso, mutta sitäkin vilkkaampi. Hyppii koko ajan vasten ja tulee nuolemaan kasvoja. Todella etovaa.
Siellä tuntui, etten saisi henkeä. Koirat olivat innoissaan juhlien vieraista, uusista ihmisistä. Minä tärisin sohvan nurkassa polvet rintakehää vasten. Halusin tilanteesta vain pois. Ja tätini alkoi vain ivaamaan minua: "Et kai sä nyt koiria pelkää?" "Ei niitä tarvii pelkää, miksä nyt koiria pelkäät?!" No, tädistäni en ole koskaan erityisemmin muutenkaan pitänyt.
Kotona juhlien jälkeen huomasin ahdistuksen pesiytyneen rintaani. Olisin halunnut jättää menemättä poikaystäväni kilpailuihin, mutta tiesin sen loukkaavan häntä. Joten sen sijaan, että olisin kuunnellut musiikkia ja maannut peiton alla piilossa maailmalta, lähdin ihmisten valtaamaan keilahalliin.
Keilahallilla tuntui, että ilma loppuu. Hymyilin ja juttelin tutuille. Yritin olla normaalisti ja hengitellä rauhallisesti.
Tovin ajan istuskelin vessassa kokoamassa itseäni. Otin itseäni niskasta kiinni ja siirsin tunteen syrjään.
Eilisestä en juuri muista yksittäisiä hetkiä tai tunteita. Olin väsynyt, oli tavallinen päivä.
Tänään lintsasin koulusta kaksi viimeistä tuntia. Hävettää.
Minulla oli mukavaa. Meillä oli mukavaa. Menimmme poikaystäväni kanssa keilaamaan.
Istuskelimme hetken hallilla ennen vuoromme alkua ja hän tutkaili vain uutta, tänään ostamaansa kännykkää.
Olin (olen) katkera. Loistava fiilikseni vaihtui yhtäkkiä huonoon.
Aloitimme keilaamaan. 9/, -- , -- . Kolmen ruudun jälkeen pääni oli haljeta. Kirosin ja huusin lopettavani keilauksen. Itketti ja ilma tunti katoavan. Poikaystäväni suuttui. Keilasimme vielä hetken. Tein ala-arvoista tulosta ja olin vain entistä kiukkuisempi, vaikka yritin rauhoittua.
Olisin hänellekin halunnut selittää, mutta en löytänyt sanoja.
Nyt illalla minulla oli sydämessä rytmihäiriö. Mielialoissa on rytmihäiriötä. Ihmissuhteissa, koulunkäynnissä, nukkumisessa...
Kuinka väsynyt voi olla itseensä?
Lähettänyt Jenny klo 21:58 0 kommenttia
sunnuntai 6. maaliskuuta 2011
Lähettänyt Jenny klo 14:56 0 kommenttia
keskiviikko 2. maaliskuuta 2011
Can we pretend that airplanes in the night sky are like shooting stars? I could really use a wish right now.
Olenko paha ihminen, jos en ikävöi ketään? Tulisiko jokaisen ikävöidä jotakuta koko ajan?
Tein erästä gallup-merkintää, jossa kysyttiin, että onko ikävä. Aloin oikein miettiä, että onko minulla ikävä?
Kaipaan kyllä kuolleita gerbiileitäni, mutta en varsinaisesti ikävöi. Kaipaan yhteisiä hetkiä ex-poikaystävien ja entisten ystävien kanssa, mutta ei minulla ole heitä ikävä.
En halua surra menneisyyttä. Elämässä ei pääse eteenpäin, jos elää menneessä. Yritän elää aina tätä päivää ja tätä hetkeä. Yritän nauttia siitä, mitä minulla on enkä siitä, mitä minulla oli. Suunnittelen tulevaisuutta ja odotan sitä.
Ehkä olenkin vain onnellinen. Olen tyytyväinen elämäntilanteeseni. Ehkä silloin on mahdotonta ikävöidä mitään, kun on kaikki mitä tarvitsee ollakseen onnellinen. Luulen, että ne joilla nyt menee huonosti, joilla on aikasemmin mennyt hyvin, elävät enemmän menneessä.
Kuulostaa kliseiseltä ja onnellisten puheelta, mutta ei se täyttä paskaa ole, kun kehotetaan iloitsemaan siitä, mitä on ja tyytymään omaan osaansa. Luotan siihen, että jokaisella on tilaisuutensa olla onnellinen ja loistaa.
Lähettänyt Jenny klo 23:59 0 kommenttia





