Big girls don't cry, they drink champagne and smile cutely.

On ollut kaikenlaisia kiireitä, etten ole ehtinyt tännekään kirjoittelemaan.
Mutta hehkutetaan nyt täälläkin:
a) Kaikki on taas hyvin. Tänään olemme seurustelleet poikaystäväni kanssa viisi kuukautta (jee). Mutta tiedän, että matkamme tulee jatkumaan vielä ja selviämme mistä vain.
b) Ensi kesänä kielimatkalle. Lähden kesäkuun alussa kahdeksi viikoksi Lontooseen isäntäperheeseen asumaan ja opiskelemaan englantia sekä Englannin kulttuuria.

Ensin olin aivan innoissani, kun varausvahvistus kielimatkasta tuli sähköpostiin. Ajatus siitä, että lähtisin yksin ulkomaille, vieläpä Lontooseen (kauan ollut matkahaave), tuntui uskomattomalta. Ilman vanhempia, vieraassa perheessä, pääsisin tutkimaan kaupunkia, saisin rutkasti uusia kokemuksia, ystäviä ja kielitaitoa - upeaa!
Mutta onko sittenkään? Tummat pilvet lipuivat ylleni ja minua alkoi pelottamaan.

Muistan kuinka äitini vuosi sitten sanoi, että pääsisin kielimatkalle opiskeltuani vuoden lukiossa. Rupesin miettimään, miten olen nyt muuttunut.
Pitäisikö minun nyt olla kypsempi, aikuismaisempi ja rohkea? Pitäisikö minun olla päässyt yli teini-iän angstien ja muiden murheiden? Pärjätä ilman vanhempia ja olla tuntematta koti-ikävää?
Innostuksen lisäksi matka todellakin pelottaa. Miten pärjään siellä? Lontoo on iso kaupunki eikä minulla ole vanhempien tuomaa turvaa. Onhan siellä ohjaajat ja isäntäperhe, jotka varmasti auttavat aina hädän tullen.
Yksin matkustaminen vieraaseen paikkaan kahdeksi viikoksi ilman vanhempia todella pelottaa ja on suuri kynnyskysymys, uskallanko lähteä vai en.
Mutta enää en aio matkaani perua. Tämä on niin hieno tilaisuus, että on vain tartuttava kiinni.
Olenhan jo iso tyttö, kyllähän minä pärjään (?).

Tänään, vuoden viimeisenä päivänä, 31. joulukuuta 2010, aion unohtaa kaikki huolet ja juhlia. Otamme yhdessä poikaystäväni kanssa hieman alkoholia, tapaamme kavereita ja nautimme yhdessäolosta.

Joten, kaikille todella hyvää uutta vuotta 2011!!

I know it's hurting you, but it's killing me

Mitähän sitä pitäisi tehdä, ettei menneisyyden virheistä aina jaksettais vainota!

Olen kyllästynyt siihen, että jatkuvasti saan kuulla, kuinka hän minua epäilee. Milloin minulla on toinen ihastus, etten rakasta häntä enää tai haikailen eksäni perään.
Tavallaan minulla on toinen ihastus, mutta sekin on tavallaan vain haave ihastus. Merkityksetön.
En ole aikaisemmin rakastanut ketään kumppaneistani näin paljoa.
Enkä todellakaan haikaile viime keväisen eksäni perään, joka sai minut taas huonoille raiteille.

Silti saan kuulla, kuinka minuun luotetaan. Ei vain oikein enää tunnu siltä...

So try and love me while you can
And take the time to understand
As long as I can touch your face
You know I'll never leave this place

Merry Xmas and Happy New Year 2011

Tälläinen tyhmä kysely lukijoiden iloksi tähän vuoden loppuun :-) 

IHMISSUHTEET:
1. Oletko saanut uuden ystävän tämän vuoden aikana? - Juu :)
2. Oletko tehnyt jotain tänä vuonna, mitä et ole ennen tehnyt? - Jep ;)
3. Oletko seurustellut tämän vuoden aikana? - Jep
4. Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta? - Sonisphere ja Mikkelin reissu!
5. Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana? - En oikeestaan

MINÄ:
1. Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden aikana? - Varmaankin
2. Oletko lihonut? - En..
3. Oletko saanut porttikieltoa minnekään tämän vuoden aikana? - En
4. Oletko ollut elokuvissa YKSIN tämän vuoden aikana? - En
5. Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana? - En

RANDOM:
1. Kuka oli paras uusi tuttavuus? - Varmaan toi poikaystävä :) Ja sitten mun uusi BFF tuolta koulusta ;)
2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi? - Ei tosiaan :D Taisi olla tupakoinnin lopettamista silloinkin, suklaan syönnin lopettamista... Molempia tullut kulutettua reilusti enemmän kuin kohtuudella :D
3. Synnyttikö kukaan läheisesi? - Ei
4. Kuoliko kukaan läheisesi? - Ei
5. Missä maissa kävit? - Rodoksella ja Virossa muistaakseni?
6. Mitä haluaisit vuodelta 2011 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2010? - Opiskelumotivaatiota :D
7. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2010? - Niitä on pitkä lista.. Mainitakseni nyt muutaman niin 24.7, 31.7 ja 7.8
8. Vuoden suurin saavutuksesi? - Varmaan saada lukion fysiikan ensimmäisestä kurssista 10 xD Ei vaa, emmä kyl tiedä :o
9. …ja suurin epäonnistuminen? - Se kun jäin poliiseille kiinni alkoholin laittomasta hallussapidosta :D
10. Kärsitkö vammoista? - En
11. Mikä oli paras asia, jonka ostit? - En kyl tiiä :O
12. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta? - En tiedä
13. Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta? - Monien
14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi? - Alkoholiin ja tupakkaan
15. Mistä innostuit eniten? - Festareista
16. Vuoden 2010 ihmiset: Monia :)
17. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi? - Paljon paljon onnellisempi :)
18. Lihavampi vai laihempi? - laihempi
19. Rikkaampi vai köyhempi? - Rikkaampi
20. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän? - Olisin halunnut kesällä tehdä enemmän jänniä juttuja ja olla kavereiden kanssa
21. …entä vähemmän? - Nysvänny himassa
22. Miten aiot viettää joulun? - Kotona ja kullan kainalossa :)
23. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi? - Varmaan se, kun menin kaverini poikaystävälle, jonka luona tapasin eksäni ja jonka seurauksena sosiaalitädit jututti :)
24. Rakastuitko vuonna 2010? - Todellakin :)
25. Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli? - Yksi tai kaksi vaan :)
26. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit? - V, Vampire Diaries .. En muista muita :D
27. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan? - En kai
28. Mikä oli paras lukemasi kirja? - Monii
29. …entä musiikillinen löytö? - Monii niitäki
30. Mitä halusit ja sait? - Melkein kaiken :) Tärkeimmät ainakin
31. Mitä halusit, muttet saanut? - No näitäkin on
32. Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi? - Huoh, emmä jaksa miettii :) Ehkä Liisa Ihmemaassa
33. Mitä teit syntymäpäivänäsi? - Juhlin Iittalassa kavereiden kanssa poikaystäväni tykönä
34. Ketä kaipasit? - Monia
35. Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissäsi? - Tupakka

MUUTA:
1. Oletko joutunut tappeluun? - En
2. Oletko tehnyt mitään luvatonta vuoden aikana? - Paljonkin kaikenlaista
3. Oletko juonut ”perseitä”? - Just viime vkl viimeks :)
4. Oletko tehnyt jotain, mitä olet katunut kauan jälkeenpäin? - Jepjep...


Että tällänen :) Mukavaa joulua siis ja rauhallista uutta vuotta!

Lemmikit

Ajattelin tehdä tällä kertaa merkinnän lemmikkieni kunniaksi. Omistan siis kaikkien pölyvillakoirien lisäksi kaksi gerbiiliveljestä, jotka tänään täyttivät 2 vuotta. Mokomat keski-ikäiset äijät!

Ensimmäinen veljeksistä on Eemi.

Syntynyt: 20.12.2008

Väri: puhdas ivory cream

Luonne: energiapakkaus, omapäinen, utelias ja pomotteleva

Toinen on Samu
Syntynyt: myöskin 20.12.2008
Väri: epäpuhdas ivory cream
Luonne: unelias, syöppö, rauhallinen ainakin verrattuna Eemiin, alistuva

Kuvista ei nyt kunnolla erota kumpi on kumpi, mutta tarkkaan ja läheltä IRL katsoessa eron värissä huomaa.
Pistin kesäkuvat, pojilla on tapana kesäsin hyvällä säällä ulkoilla omassa häkissä.

Mutta ovat ne aivan ihania! Itselleni sain heidät muistaakseni 28.3.2009, eli vajaan kaksi vuotta olen heidät omistanut. Samua ja Eemiä ennen minulla oli gerbiilisiskokset, Misty ja Mindy.
Ennen heitä oli vielä kaksi anolisliskoa, nimiltään Caramel ja Artturi (sukupuolista ei varmuutta, toinen oli minun ja toinen veljeni, siitä nimivalinnat...).

Tälläinen lyhykäinen kertomus näistä :-)

Amor vincit omnia

Päätin, että vähennän alkoholin käyttöä. Tai määrää kerralla. Join perjantaina muutaman ja tulin hyvin hiprakkaan, se oli jees. Eilen join lonkeron, kaljan, kuoharia ja aivan liikaa boolia. Aivan liian nopealla tahdilla. No, boolin mansikat saivat siinä illalla uuden osoitteen. Se on ihan mukavaa olla pienissä, kikatella vaan. Vessanpöntön halailun kohdalla tietää menneen yli.
Ihme, että krapulaa ei ole...

Olen pohtinut, millaista olisi jonkun toisen kanssa, kuin tämä nykyisen. Rakastan häntä, aivan valtavasti, mutta olen hieman ihastunut toiseen. Oikeastaan kahteenkin eri poikaan. Jos en olisi varattu, luultavasti jompaa kumpaa tai molempia yrittäisin saada omakseni. Haluaisin niin kokeilla - edes yhden kerran - mutta eihän se käy. En voisi satuttaa poikaystävääni sillä. Eikä heistä kumpikaan luultavasti edes suostuisi säätämään varatun kanssa, eivät hekään tyhmiä ole. Saahan sitä aina haaveilla.

You should have picked up someone who looks better

Eikö oma muija riitä tyydyttään silmiä ja haluja, vaan tarvitsee lähteä keskellä viikkoa baariin katsomaan stripparia?

Joo, ei tässä muuta.

Happy endings

"Love stories don't have happy endings, 'cause true love never ends."

Luulen, että on onnellisua loppuja. Ne vain pätevät tiettyihin asioihin.
Riidat voivat loppua onnellisesti. Pelit voivat loppua onnellisesti. Koulupäivä voi loppua onnellisesti. Elokuvat voivat loppua onnellisesti. Kirjat voivat loppua onnellisesti.

Mielestäni tuo siteeraukseni (valitettavasti, en muista kenen) kuvaa hyvin sitä, miksi seurustelusuhteet eivät voi loppua onnellisesti. Jos suhde loppuu, rakkaus ei ole ollut oikeaa ja ikuista. Minun kohdalla suhteet eivät ainakaan vielä ole kertaakaan loppuneet onnellisesti.
Suhteen loppuessa sopiminen, että voimme yhä olla ystäviä, on sama kuin koirasi kuolisi ja äitisi sanoisi, että voit yhtä pitää sen. Se on mahdotonta. Ainakaan heti.

Minusta tuntuu, että tämä onneton ajanjaksoni, on päättynyt onnellisesti. Olen saanut pääni suhtkoht selväksi. Kaipasin vain hieman omaa aikaa ja järkipuhetta.
Kai se sitten on totta, kun sanotaan, että asioilla on tapana järjestyä.


Huomenna piparien tekoa, lahjaostoksia, joulupakettien tekoa ja lisää omaa aikaa.

Kulta rakas, kaikki järjestyy

Toivon, että kaikki järjestyisi. Nyt kaikki tuntuu niin mahdottomalta. Jonkin asian tekeminen tuottaa hankaluuksia. Kaikki tuntuu niin turhalta. Aivan kuin millään ei olisi mitään väliä.

En tiedä, mistä kehittelin taas tälläisen ahdistuksen. Muutama kuukausi sitten oli vain ahdistuskohtaus. Nyt jo pidemmän aikaa  on ahdistanut jatkuvasti.
En osaa edes selittää, millaista se on. Sen vain tuntee.

Itkin viime yönä silmät päästäni ja joskus aamuyöstä nukahdin kyynelistä kostealle tyynylle. Ylösnouseminen sängystä ja kouluun raahautuminen oli suuri saavutus.

Menin tänään iltapäivällä ostamaan joululahjoja, koska lista on pitkä ja 11 yötä jouluun vain. Olisin halunnut tulla koulusta suoraan kotiin, olla yksin ja mennä nukkumaan.
Suurimman osan lahjoista löysin onneksi. Olin ollut ostoksilla poikaystäväni kanssa ja hän tuli meille sitten vielä.

Hän ei tuntunut enää samalta. Hänen kanssaan oleminen ei tuntunut enää samalta. Suudelmat eivät saaneet sydäntäni lyömään lujempaa, en pystynyt keskittymään. Mietin vain, missä on vika ja nieleskelin kyyneliä.
En halunnut itkeä hänen nähden.

Hänen lähdettyään epätoivo valtasi minut kokonaan. En uskonut, että tästä voisi mitään tulla.
Juttelin kuitenki juuri rakkaani kanssa ja vaikka hän ei ymmärrä, miltä minusta tuntuu, hän kuitenkin yrittää tukea minua ja jollain tapaa saimme asiat selviksi.
Tarvitsen vain aikaa, läheisyyttä ja tukea.
Tämän tarvitsee mennä ohitse.

Kaipaisin myös juttuseuraa, joka ymmärtää. Ei ole ystäviä, joilla olisi hajuakaan ahdistuksesta tai masennuksesta. Ehkä yksi. Mutta haluaisin jonkun, jolle jutella kasvokkain.
Yläasteella oli mukava käydä kerran viikossa kuraattorille juttelemassa, mutta nykyisessä koulussani en tiedä sellaista edes olevan?

Onneksi pian alkaa loma...

I cannot do this anymore

Jos ihminen voisi hajota palasiin, tekisin sitä parhaillaan.

En vaan jaksa enää. Voimani ovat loppuneet. En pysty hallitseen kaaosta, kaikki hajoaa käsiin. En pysty tekeen tehtäviä, en pysty enää vieressä kauniisti hymyileen, en pysty olemaan se, joksi kaikki minua luulevat. En jaksa enää olla aina se syyllinen.
Eniten pelottaa, etten pysty ylläpitämään suhdettani. En voi elää ilman, mutta en myöskään kanssa. En jaksaisi riidellä, en jaksaisi yrittääkään.
Hivittävän vaikea kuvailla, miltä se tuntuu, kun on lopussa. Täysin kulunut ja käytetty loppuun.

Minua on ahdistanut tavallista enemmän. Alkaa taas pelottaan, että vajoan masennukseen. Mitä jos tällä kertaa en jaksakaan nousta enää ylös?

Snow white sorrow

Rakastan talvea ♥ Nytkin on helvetin kylmä (miksei korkeintaan -10 astetta riitä?) ja silmät tulehtuu jatkuvasti! Taaskin todennäköisesti oikeassa silmässä silmäluomentulehdus. Yläluomi on violetti ja turvonnut. Näytän siltä, kuin joku olisi lyönyt minua.

Asiasta lumiukkoon. Joka toinen tai kolmas päivä riitely ihmisen kanssa, jota rakastaa käsittämättömän paljon, alkaa ottaa voimille. Epätoivo ja tuska osana päivää, useamman kerran viikossa alkaa ahdistaa.
Kertoja alkaa olla jo niin paljon, että väkisinkin alkaa miettimään paraneeko tämä tästä vielä vai vajoammeko vain syvemmälle kuiluun.

Olisin halunnut perjantainakin viettää mukavan illan kavereiden kanssa. Mutta ei, täytyyhän tällä omalla rakkaallani olla helvetin huono päivä ja sekin tarvitsee totta kai purkaa vielä minuun. Ilta meni lopusta aivan pilalle. Olin aivan helvetin pahalla päällä. Tiukkaa teki, että sain pidettyä suuni kiinni enkä alkanut haastamaan enempää riitaa.

Hänellä oli alkuillasta ollut oikein hyvällä mielellä, en ymmärrä minne se katosi. Olimme puhuneet tulevaisuudesta ja ensi vuodesta. Hän sanoi haluavansa ostaa sormukset. Minä ajattelin, että olisihan se romanttista. Sormukset kaiverruksilla olisi jotain yhteistä ja meitä yhdistävää. Mutta hän haluaisi sen olevan tavallaan "virallinen" kihlaus. Vaihdettaisiin statuksiimme "kihloissa" ja kerrottaisiin niin avoimesti kaikille jne.

Jos me näin riidellään jatkossakin, onko siinä mitään järkeä mennä kihloihin...?
Ei, ei taida olla... 

Teinisydämen tuskaa

"Kävelin sateessa. Hiuksistani tippui vesipisaroita. Otin kengät pois ja astuin lätäkköön. Se oli syvä, upposin nilkkoja myöten.

Aloin vaeltelemaan sitä edestakaisin. Läpsyttelin. Jatkoin matkaani tiellä paljain jaloin. Tunsin kivet ja hiekat jalkojeni alla, mutta minua ei sattunut. Istuin mutaisen ojan laitaan. 

Oja seurasi tietä ja siitä lähti kapeampi oja pellolle päin. Kapeamman ojan vieressä kasvoi suurehko pajupensas. Se piirtyi himmeästi ruskeaan mutaveteen. 

Alkoi sataa rankemmin ja pisarat rikkoivat veden pinnan. Ohitseni ajoi auto kovaa vauhtia roiskuttaen kuraa selkääni.

En tiedä kauanko siinä istuin, mutta taivas alkoi tummeta. Mietin että mitä väliä elämällä on?
Ei tässä enää mitään hyvää ollut. Olin menettänyt parhaan ystävän, pilannut monet ihmissuhteet. Tuntui ettei mikään tuo enää ilon tyydytystä. 

Sen kummempia miettimättä, pudottauduin muta veteen. Suoraan naamalleni. Vedin sisään mutaista vettä ja minua alkoi yskittää. Tunsin tarvitsevani happea, mutta en jaksanut enää kääntyä oikeinpäin. Mutavesi täytti keuhkoni. Aivoissa pimeni, silmissä sumeni. Tässäkö tämä oli?"

4.5.2008

"Jos henkistä tuskaa yrittäisi kuvailla, se voisi kuulostaa hieman tältä:
Rintaa puristaa, kuin joku ihosi alla vetäisi leveällä köydellä keuhkojasi kasaan.

Tekee mieli huutaa, mutta kurkusta ei lähde ääntä ja vain karvaat kyyneleet vierivät pitkin poskia.

Sydäntä puristaa, mutta ei särje. Tunne muistuttaa ahtaanpaikankammon aiheuttamaa paniikkikohtausta.

Tuntuu, kuin ruumisi yrittäisi päästä eroon kehosta ja haluaisit kouristella.

Toivot, että voisit vain painua maan alle ja lakata olemasta olemassa."

12.1.2009

Etsin eräitä toisia tekstejä koneeltani, mutta löysinkin tälläsiä. Tälläisiä, mitä olin kirjoittanut pahimman masennuskauteni aikana. Kaksi mielestäni parhaimmista ajattelin julkaista.

Luulen, että masentuneena, surullisena, ahdistuneena saa aikaan parhainta tekstiä. Itse en nyt onnellisena ole vähään aikaan saanut kirjoitettua mitään hienoa. 

Feelings of succeed

Onnistumisen tunne on hieno.
Olin tänään keilaamassa pitkästä aikaa (viimeksi, kun olin haukuin koko harrastuksen maasta taivaaseen ja vannoin, ettei enää ikinä - loistavat hermot?). Täytyy tunnustaa, että oli todella mukavaa!!
Poikaystäväni, tämä A, siis harrastaa keilausta ja olin hänen mukanaan. Hänen valmentajansa oli myös hallilla, joten hän neuvoi minuakin.
Heitot alkoivat sujua hienosti ja harjoittelun ajan olin yhtä hymyä. Tein uuden sarjaennätyksenkin, tasan 100 pistettä. Muut sarjat olivat 95 ja 93 - en ole aikaisemmin saanut niin hyviä tuloksia! Olin ylpeä itsestäni ja ajattelin, että en taida tätä vielä kuitenkaan lopettaa.

Olen ollut niin katkera, kun muilla on harrastuksia, joissa he ovat hyviä ja joista he pitävät. En ole koskaan oikein löytänyt sitä omaa lajiani; en salibandysta, en ratsastuksesta, en teatterista enkä mistään muustakaan. En ole ollut missään hyvä. Ja minusta olin niin mukavaa keilata, minulla oli jotain tekemistä, jokin oikea harrastus. Kerrankin. Joten tähän yritän nyt panostaa ja jatkaa mahdollisimman kauan.
Vain  kova työ tuottaa tulosta...

Yöihmisiä

Unirytmi? Mikä se sellainen on? Olenhan paljon kuullut siitä, mutta käytännössä harvoin - ehkä viimeksi lapsena - kokenut.
Myöhään nukkumaan, aikaisin ylös, päivällä väsyttää → nukutaan päiväunet tunnista kolmeen tuntiin eikä enää myöhään illasta yhdeksän kymmenen yhdentoista väliin nukuta, jolloin olisi aika mennä nukkumaan.

Tänäänkin menimme murun kanssa makoilemaan sänkyyn, siinä neljän aikaa. Nukahdimme tietysti. Heräsin hieman viiden jälkeen ja totesin, että kyllä kohta tarvii nousta ylös. No, seuraavan kerran heräsinkin lähempänä puolta kahdeksaa. Eli ei taida olla tänäkään yönä toiveita saada unta ennen yhtä yöllä...

Kouluhan siitä varmaan eniten kärsii. Väsyneenä ei jaksa opiskella eikä mitään jää muistiin, keskittyminen ja motivaatio täysi nolla.

Minusta on vain mukava nukkua päivisin, olen enemmän ilta- ja yöihmisiä. Jos saisin valita, valvoisin kaikki yöt ja nukkuisin päivät. Eniten harmittaa päiväunissa, kun kaikki menee ohi. Päivällä ja illasta olisi eniten aikaa tehdä asioita, olla kavereiden kanssa jne. ja minä vain nukun.

Päiväunet vs. minä 1-0 taistelu jatkukoon parempien yöunien puolesta.

PS. Kaikki ei ole normaalisti, jotain muuttunut. Ja minulla on tunne, että pian kaikki muuttuu täysin...

Mustia pilviä

Oli tosi ihana lauantai! Oli tähän asti semi-ok sunnuntai.

Menimme eilen rakkani kanssa Mikkeliin. Ajomatka sujui mukavasti. Olimme sitte hotellissa yötä, nautimme kuohuviiniä ja katselimme elokuvaa.
Aamulla heräsimme "pirteinä" kahdeksalta, koska viimeistään puoli kymmeneltä meidän piti olla keilahallilla. (Hän siis harrastaa keilausta ja tänään hänellä oli kisat.)
Kisa ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan... Hän ei pärjännyt ja lähdimme jo kahdentoista jälkeen ajamaan kotiin päin.
Muru oli todella vittuuntunut suurimman osan automatkasta. Totta kai huonosti mennyt kisa harmittaa, ymmärränhän minä toki sen.
Hänelle tuli sitten kuitenkin jo parempi fiilis ja oli taas todella mukavaa. Juuri kuitenkin ennen illanviettomme alkua hän katsoi sijoituksensa ja uusi vitutus alkoi...
Se meni ohi. Joimme hieman siideriä ja söimme poppareita ja katsoimme telkkaa.
Ajattelimme vielä tänään katsoa leffan, mutta sitä ennen menimme makoilemaan hetkeksi.
Ja taas ihanaa kultaani alkoi peli harmittamaan.

Totta kai harmittaa, kun tärkeä kisa menee päin helvettiä. Mutta minun vuokseni voisi edes yrittää olla hieman iloisempi. Minä haluan viettää mukavan sunnuntai-illan ja vielä huomisen itsenäisyyspäivänkin.
Tuntuu taas kuin tämäkin olisi minun syytä. Minkä minä sille voin, että heitot eivät onnistu?! Niin vain käy joskus... Tuntuu ikävältä, että hän kostaa sen minulle. Mikään mitä teen ei ole oikein eikä piristä.

Synkissä tunnelmissa ja kovassa viinan janossa - hyvää itsenäisyyspäivää!!

Beginning of the end

Minulla on sellainen  tunne.
Tunne, että jotakin on nyt pielessä eikä kaikki mene oikein.
Ihan kuin jotain puuttuisi. En vaan tiedä mitä tai mikä.

Selvitimme riidan poikaystäväni kanssa. Tai siis minä pyysin anteeksi ja hän nyökytteli vieressä tyytyväisenä päätään. Minähän se taas olin tehnyt vääryyttä häntä kohtaan ja ollut kohtuuton. Eikä hänellä ollut minkäänlaista osuutta asiaan, ei tietenkään.
Ei sanaakaan, ei vihjaustakaan siihen suntaan, että hän olisi ollut väärässä ja/tai tehnyt väärin.
Se tuntuu minusta hieman oudolta. Ja muutamat aikaisemmatkin riitamme ovat menneet samalla kaavalla. Hän ei ole tehnyt mitään ja minä olen se kaiken pahan alku ja juuri. Syyllinen kaikkeen.

Meillä oli tänään hauskaa ja kaikki oli niin kuin ennen. Ainakin melkein. Jos ei lukuunoteta tätä minun tyhjyyden tunnetta.
Olisi ehkä pitänyt jutella kaikki asiat halki, mutta ei ollut edes varsinaisia "asioita", mitä jutella halki. Joo'o, on jotenkin sekavaa! Ihme, jos tästä kukaan mitään tolkkua ottaa! Pahoittelen, mielessä vain tuntuu risteilevän miljoonia asioita yhtä aikaa.

En voinut olla miettimättä loppua. Minun ja rakkaani loppua. Miten se tapahtuu, miksi ja mitä sen jälkeen?
Emme ole paljoa riidelleet, kunnolla vain kolme kertaa. Ja kaksi viimeisintä kertaa alle kahden viikon sisään.
Onko tämä joku merkki? Jos pikku hiljaa niin kauniiksi rakennettu linna sortuu? Jos tämä onkin vain lopun alkua.
Ajatus siitä, ettei minulla olisi rakastani, tuntuu mahdottomalta. Se tuo sisälleni suuren ja mustan möykyn, mutta samalla tyhjyyden. Sitten sen mahdottomuuden tunteen. Ei tälläistä todellisuudessa pysty kuvittelemaan, saatika kaikkia tuntoja kuvailemaan.

Aivotoimintani tuntuu olevan kuolemassa. Tai sitten aivoni ovat vain lamassa.
Sekavaa viikonloppua kaikille!

Kyllä me tästä selvitään...

Okei, jos väitin, etteivät ystävyyssuhteet ole helppoja, niin parisuhteet ne vasta tuottavatkin ongelmia.

Kerroin ensimmäisessä tekstissäni, kuinka ihana ja ainutlaatuinen poikaystäväni on. Ja pysyn edelleen kannassani. Luultavasti ongelman ydin olen minä.
Saimme tänään illalla riidan aikaiseksi. Alkoihan se vähän tyhmästä jutusta jo; eräästä IRC-Galleria-blogimerkinnästäni. Aluksi se ei ollut mitään, mutta jos minua hieman edes ärsyttää niin takuulla saa sen kymmenkertaisena takaisin.
Joten vittuilin suomeksi sanottuna sitten taas enemmän, kuin olisi ehkä ollut tarpeen. Olihan se helvetin tyhmää. Olen vain luonteeltani kovin räjähdysherkkä, kiihdyn nollasta sataan alle sekunnissa...
Saimme sitten oikein hienon kinan aikaiseksi. Tämä rakkaani sanoi sitten lähtevänsä nukkumaan. Hän kirjautui ulos messengeristä ja silti löysin hänet 10 minuuttia myöhemmin Facebookiin sisäänkirjautuneena. Oli hieman kyseenalaista.
Selvisi, ettei hän ollut halunnut jatkaa sitä riitaa enää. Totesin vain, että olipa taas ratkaisu tilanteesta poispääsyyn. Tappelimme hieman lisää sitten vielä naamakirjassa, kunnes poikaystävälleni A todella riitti. Silloin hän oikeasti kirjautui jopa sieltä Facebookistakin pois.

A lähetti hetken kuluttua minulle viestin. Se sisälsi sitä hänen omaa lässyttävää tyyliään ja ärsyyntyneenä oli melkein mahdotonta vastustaa kiusausta vittuilla hieman lisää.
Sanoin kuitenkin ilkeästi edelleen ja tilanteemme on nyt se, että emme ole näkemässä vähään aikaan. Minun pitää kuulemma ilmoittaa, koska haluan (=joudun) nähdä häntä.
Rakkaani näkeminen ei koskaan ole joutumista...

Rupesin miettimään omia vikojani. Ylpeys ei kuitenkaan vielä anna periksi pyytää anteeksi, vaikka tiedän että kyllähän minun täytyy.
Syitä, miksi ärsyynnyin niin helposti siitä pienestä ja vaivattomasta asiasta ovat yksinkertaiset; väsymys ja nikotiinin puute. Ärsyyntyessäni alan vittuilemaan. Tiedän sen olevan kohtuutonta ja turhaa. Mutta oikeastaan se lyö lisää tulta kiville, kun todella kiltti luonteeltaan oleva A ei näytä reagoivan siihen mitenkään.
Pitäisi luultavasti alkaa todella miettimään, mitä sanoo ja laskea aina kymmeneen hitaasti ääneen, kun meinaa hermostuttaa ja miettiä sitten tilannetta uudelleen.

Nukkumisesta ei ole toivoakaan... Koskaan ei saisi mennä vihoissaan nukkumaan - sillä koskaan ei tiedä, jos tämä jää viimeiseksi yhteiseksi päiväksi. Ja nyt todella harmittaa...

Tämän hetken biisi on Katri Ylanderin Ei kiinnosta. "Varo, mul on vaikee mieli, paha luonne ja ilkee kieli."


Rakas, mä lupaan
että tästä me vielä selvitään
Yhtäkään kyyneltä en valuta,
sillä niiden aika ei ole vielä


Anna mulle anteeksi
Tarkoitukseni ei koskaan 
ollut vaan satuttaa,
vaikka toisin tein...

Tulipahan tälläinenkin aloitettua

Ulkoasu ei ole kovin kummoinen... Ja se tulee siitä toivon mukaan muuttumaan, heti kun aikaa ja aivotoimintaa löytyy.

Blogin nimen mukaisesti, en ole mikään sankari. Usein tunnun pilaavan kaikki asiat. Se on varmaan yleinen tunne meillä monilla angstisilla teineillä?
Kirjoittaminen on suurin intohimoni ja toivon, että joskus se on myös ammattini. Lisäksi minulla on paljon ajatuksia jaettavaksi. Tulin sitten siihen tulokseen, että blogin kirjoittaminen on loistava tapa yhdistää ne.
En lupaa, että tekstejä tulisi usein. Toivottavasti niitä kuitenkin tulee. Ja voin kertoa jo nyt, että tekstin määrä riippuu paljon, millainen kausi minulla on menossa. Hyvä ja onnellinen vai huono ja angstinen, jolloin ajatuksia tuntuu syntyvän enemmän.
Mitä muuta itsestäni tulisi kertoa? Opiskelen lukiossa ja yleensä se on oikein mukavaa. Meidän lukiossa on hyvä yhteishenki ja kaikki ovat kavereita keskenään, mikä on minusta hienoa. Olen tottunut olemaan aina se hylkiö, yksin jätetty, mutta nyt olen hyvin iloinen kaikista uusista kavereistani.
Perheeni on tavanomainen; minulla on edelleen yhdessä olevat isä ja äiti, pikkuveli ja kaksi gerbiiliä lemmikkinä. Lisäksi olen onnellisesti parisuhteessa - minulla on aivan mahtava poikaystävä, josta olen todella ylpeä. Jos emme tuntisi hänen kanssaan, tuskin uskoisin että hänen kaltaisia ihmisiä on edes olemassa!

Minua on jo jonkin aikaa vaivannut ystävyyssuhteet. Joten lupaan, että niistä kirjoitan pikapuoliin. Nyt tarvitsee lähteä nukkumaan... Toivottavasti blogistani tulee mielenkiintoinen, että joku viitsii edes lukea tätä...