Onnistumisen tunne on hieno.
Olin tänään keilaamassa pitkästä aikaa (viimeksi, kun olin haukuin koko harrastuksen maasta taivaaseen ja vannoin, ettei enää ikinä - loistavat hermot?). Täytyy tunnustaa, että oli todella mukavaa!!
Poikaystäväni, tämä A, siis harrastaa keilausta ja olin hänen mukanaan. Hänen valmentajansa oli myös hallilla, joten hän neuvoi minuakin.
Heitot alkoivat sujua hienosti ja harjoittelun ajan olin yhtä hymyä. Tein uuden sarjaennätyksenkin, tasan 100 pistettä. Muut sarjat olivat 95 ja 93 - en ole aikaisemmin saanut niin hyviä tuloksia! Olin ylpeä itsestäni ja ajattelin, että en taida tätä vielä kuitenkaan lopettaa.
Olen ollut niin katkera, kun muilla on harrastuksia, joissa he ovat hyviä ja joista he pitävät. En ole koskaan oikein löytänyt sitä omaa lajiani; en salibandysta, en ratsastuksesta, en teatterista enkä mistään muustakaan. En ole ollut missään hyvä. Ja minusta olin niin mukavaa keilata, minulla oli jotain tekemistä, jokin oikea harrastus. Kerrankin. Joten tähän yritän nyt panostaa ja jatkaa mahdollisimman kauan.
Vain kova työ tuottaa tulosta...
0 kommenttia:
Lähetä kommentti