Beginning of the end

Minulla on sellainen  tunne.
Tunne, että jotakin on nyt pielessä eikä kaikki mene oikein.
Ihan kuin jotain puuttuisi. En vaan tiedä mitä tai mikä.

Selvitimme riidan poikaystäväni kanssa. Tai siis minä pyysin anteeksi ja hän nyökytteli vieressä tyytyväisenä päätään. Minähän se taas olin tehnyt vääryyttä häntä kohtaan ja ollut kohtuuton. Eikä hänellä ollut minkäänlaista osuutta asiaan, ei tietenkään.
Ei sanaakaan, ei vihjaustakaan siihen suntaan, että hän olisi ollut väärässä ja/tai tehnyt väärin.
Se tuntuu minusta hieman oudolta. Ja muutamat aikaisemmatkin riitamme ovat menneet samalla kaavalla. Hän ei ole tehnyt mitään ja minä olen se kaiken pahan alku ja juuri. Syyllinen kaikkeen.

Meillä oli tänään hauskaa ja kaikki oli niin kuin ennen. Ainakin melkein. Jos ei lukuunoteta tätä minun tyhjyyden tunnetta.
Olisi ehkä pitänyt jutella kaikki asiat halki, mutta ei ollut edes varsinaisia "asioita", mitä jutella halki. Joo'o, on jotenkin sekavaa! Ihme, jos tästä kukaan mitään tolkkua ottaa! Pahoittelen, mielessä vain tuntuu risteilevän miljoonia asioita yhtä aikaa.

En voinut olla miettimättä loppua. Minun ja rakkaani loppua. Miten se tapahtuu, miksi ja mitä sen jälkeen?
Emme ole paljoa riidelleet, kunnolla vain kolme kertaa. Ja kaksi viimeisintä kertaa alle kahden viikon sisään.
Onko tämä joku merkki? Jos pikku hiljaa niin kauniiksi rakennettu linna sortuu? Jos tämä onkin vain lopun alkua.
Ajatus siitä, ettei minulla olisi rakastani, tuntuu mahdottomalta. Se tuo sisälleni suuren ja mustan möykyn, mutta samalla tyhjyyden. Sitten sen mahdottomuuden tunteen. Ei tälläistä todellisuudessa pysty kuvittelemaan, saatika kaikkia tuntoja kuvailemaan.

Aivotoimintani tuntuu olevan kuolemassa. Tai sitten aivoni ovat vain lamassa.
Sekavaa viikonloppua kaikille!