Love is like war; easy to start, hard to stop and impossible to forget

It feels like I'm standing alone in a battle field
I'm shouting, I'm crying and begging
But there's no one hearing


I'm not the only one to blame
How have we come to this?
Us needs you and me
Alone I cannot be the savior 


Without will 
There's no ground under us


Sometimes you need to die
For starting to live again




"Päätös lienee tässä vaikeinta
Sen jälkeen helpottaa
Kun kädet irrottaa"

Collecting my jar of tears

Olen aina ajatellut, etten halua elää vanhaksi. En halua saada vaivoja, en halua olla avuton. En halua olla ryppyinen ja ruma. Haluan kuolla onnellisena ja kauniina. Hymyillenkin kenties.

Minulle riittää, että saan opiskella itselleni ammatin, josta pidän. Riittää, että saan luoda hieman uraa, tienata rahaa. Minulle riittää, että saan ostettua hienon talon ja auton. Riittää, että saan perustaa perheen, saada lapsia ja nähdä lapsenlapset. Riittää, että olen ollut onnellinen. Kerennyt hieman matkustamaan, toteuttanut haaveitani.
Haaveiden toteuttamisessa saattaa tulla kyllä kiire.

En pelkää kuolemaa. Ei kukaan tiedä, mitä sen jälkeen tulee. Ehkä lakkaa vain olemasta, siirtyy ajasta iäisyyteen. Ehkä syntyy uudelleen, jonnekin muualle, jonakin toisena. Kaikki lakkaa kuitenkin silloin olemasta. Sillä ei ole enää väliä, oletko kerennyt toteuttaa kaiken haluamasi. Ei sitä enää ajattele, ei tiedosta. Kuulostaako julmalta? Yritän vain suhtautua oikein. Ajattelematta ja stressaamatta. Kuolema tulee kun sen aika on. Joko se on, kun olen alle 30 tai kun olen yli 60. Ja jos tuntuu, että viikatemies hidastelee, ehkä autan asiaa itse. Se on sitten sen ajan murhe.

Kuolema tuli mieleen, kun katselin Vampyyripäiväkirjoja. Kaikki vain kuolivat. Kaikki halusivat olla sankareita. Loppujen lopuksi, mikään ei oikeastaan onnistunut. Kukaan ei pelastunut ilman, että joku menetettiin. Hirveätä draamaahan se on, eihän noin käy todellisessa elämässä (onneksi). Siinä katsoessa ja itkiessä aloin kuitenkin pohtimaan, että mitä jos. Mitä jos joku läheiseni kuolisi?

Minulla on paha mieli. Olen surullinen. Haluaisin kertoa kaikille, kuinka paljon heistä välitän. Koska ikinä ei tiedä, vaikka tänään olisi viimeinen päivä.

Ensimmäisenä aion soittaa poikaystävälleni, pyytää anteeksi kaikkea pahaa, minkä olen hänelle aiheuttanut. Itkeä meikit pois ja kertoa, että minä rakastan häntä. Että hän ei saa kuolla ikinä. Että hän ei saa jättää minua.

Now there's only me and the lonely

Toisinaan mietin aina, ansaitsisinko parempaa? Olisiko elämällä tarjota minulle parempaa, jos liikkuisin eteenpäin?
En vain uskalla jättää tuttua ja turvallista, ehkä sen sitten tietää, kun on aika jatkaa matkaa.

Mitä kirjoittaisin? Pää on täysin tyhjä. 

Viime viikot ovat kulkeneet sumussa. Mitään erikoista ei ole tapahtunut.
Olen ollut todella ahdistunut ja masentunut. Unettomuus on vaivannut - en muista, koska olisin nukkunut viimeksi hyvin. En nukkunut edes syyslomalla hyvin. Aina väsyttää. Kiinnostus ylipäätään mihinkään lähentelee nollaa.

Toisinaan pelkästä sängystä ylös nouseminen on tavattoman vaikeaa. Ei jaksa puhua. Tuijottaa vain eteenpäin. Päässä ei liiku mitään. Ei edes silmät. 

Elämä tuntuu vaikealta, vaikka ei ole esteitä.


Liian laiska elään.

Are you hearing my heart beats?

Makaan sängyssäni ja kuuntelen ääniä. Talomme huopakattoon ropisee pehmeästi. Koska se kuuluu niin kovaa, täytyy sataa melko kovaa. Sateen ropinaa olisi ehkä mukavampi kuunnella, jos meillä olisi peltikatto. Huopakatosta kuuluva ropina on unettavaa.
Seinäkelloni sirisee, surisee, kuin tietokone. Herätyskelloni yöpöydällä raksuttaa tasaisesti. Tik tak, tik tak, tik tak. Veljeni avaa huoneensa oven. Kuulen hänen askeleensa, hän kävelee eteisen poikki ja sulkee vessan oven. Kuuluu naksahdus, kun hän lukitsee oven. 
Joku siirtää tuolia keittiössä. Televisiosta tulee uutiset. Säpsähdän äitini kovaa ääntä, kun hän kommentoi jotain. 
Kuuntelen omaa hengitystäni. Peitto kahisee rintakehäni pienestä liikkeestä. Käännän kylkeä, enemmän kahinaa ja myös sänkyni natisee. Mieleni tekisi itkeä, mutta kyyneleitä ei tule. Avaan silmät ja nouse ylös. On alkanut hämärtää ja pian tulee pimeää. Yö alkaa, pian voin nukahtaa ja kipu on hetkeksi poissa.

Tässä ei ole mitään järkeä, lue rivien välistä.

Missä on ajatuksen punainen lanka,
missä sinä harhailet?


Hämmentynyt.


Mitä polkua kuljet,
minne suuntaan käännyt?


Kohdataanko me 
tienhaarassa
syvällä metsässä, meren rannalla, keskellä kaupunkia?


Saanko suudella sun huulia,
halaisitko


Hetki vain hellyyttä
Hetki vain lämpöä
Anna kuunnella sun sydämenlyöntejä


Sitten mä poistun
Kerta riittää

I'm tired to live this life

Can I buy another?

Turhautuminen

Confusing shit

Olen haaveillut. Kuvitellut erilaisia tilanteita. Miksi tapaisin jonkun, miten se menisi, millaista meillä olisi ja mitä tapahtuisi.

Olen miettinyt, kuinka paljon onnellisempi olisin erään toisen kanssa kuin tämän nykyiseni. Joka riidan aikana/jälkeen tuntuu, että maailmaa romahtaa. En jaksaisi. Ihan kuin eläisin jatkuvassa pelossa.
Olen kai hieman ihastunut tähän toiseen. En osaa sanoa oikein, en osaa selittää tätä tunnetta. Mutta kuitenkin rakastan nykyistä poikaystävääni enkä osaa kuvitella olevani ilman häntä.

Miksei voi saada molempia?

Ja vaikka tekisin niin radikaalisti, että jättäisin nykyiseni ja ryhtyisin iskemään seuraavaa, tämä kyseinen "kohteeni" (voiko niin sanoa?) ei lämpeisi minulle... Hän tietää liikaa. (Aivan kuin kohtalo ivaisi minua.) 

Kaikkea ei voi saada ja pitää tyytyä siihen mitä on.

Olen kamalan itsekäs.

Tässä tälläinen sekava paketti.

It's never too late to shoot for the stars

Toisinaan hävettää, kuinka heikko ja voimaton olen rakkauden edessä. Missä on itsekunnioitus?
Missä on voima sanoa "ei"?

Olen aina pitänyt itseäni vahvana ihmisenä, joka ei välitä muiden mielipiteistä, tekee mitä haluaa (jos se on äidille ok) ja sanoo asiat suoraan. Tuntuu, että olen kadottamassa itseni. Tai ehkä kasvamassa aikuiseksi.

Miten saisin tämän pahan olon pois?

Täysin lopussa, raunioina
Eksyksissä pimeään, enkä löydä tietä pois
Törmään aina uuteen seinään, esteeseen
Haluan vain paeta.

My life was never meant to be easy.

Elossa. 

Nights like these, I wish I'd said don't go

Vaihdoin nimeä. Absoluuttinen nollapiste. Jos ei ajatella absoluuttista nollapistettä -273 celsiusasteena tai nollana kelvinasteena, se kuvaa minua hyvin.
Absoluuttinen = ehdoton, rajoittamaton, riippumaton. Ja sitten olen täydellinen nolla. Nollapiste. Viimeisin nolla, mikä voi olla.

Yrittäminen. Epäonnistuminen. Perfektionismi.

Olen suorittaja ihmisiä. Minua kiinnostavien asioiden eteen jaksan nähdä vaivaa. Kuten rakkaus. Yritän todella, koko sydämelläni. Silti se ei tunnu aina riittävän. Epäonnistun.

Välillä minusta tuntuu, että ei minusta ole tähän, parisuhteeseen. Olen liian mustasukkainen, liian utelias, liian vaikea. En vain jaksa. Tuntuu, etten riitä. 

Ja silti täytyy olla täydellinen. 

Perfection - A lovely fairytale that always leaves you hating yourself

Voisinpa juosta kauas pois. 

There's nothing sure in this world, there's nothing pure in this world

Jos minä petän parisuhteessa, tullaanko minuakin pettämään?
Jos minä valehtelen, valehdellaanko minulle?
Jos minä luotan, luotetaanko minuun?

"Olen monta kertaa miettinyt, että ansaitsetko sinä minua."

Luulen tietäväni syyn, miksi olen pettänyt poikaystääväni. Kaksikin kertaa. Minä haluan tuntea itseni riittäväksi, hyväksi ja halutuksi parisuhteessa. Usein riitatilanteissa minusta on tehty syyllinen, olen ollut kaiken pahan alku ja juuri. Huono. Olen ollut huono, olen epäonnistunut. Kaipaan vain hyväksyntää. Olen halunnut ottaa selville, olenko jonkun muun mielestä haluttava, pystynkö iskemään jonkun toisen. Haluan, että minua pidetään hyvänä.

Minulla on todella vainoharhainen olo. Olen varma, että ystäväni ovat hylkäämässä minua yksi kerrallaan. Pelottaa. Tuntuu, etten voi luottaa keneenkään.

"Se, ketä eniten rakastaa,
se pahiten pettää."

Onko miehillä moraalia?

I was blinded by lust
I have no moral

Tuntuu siltä, että ei hyvältä tunnu.

En tunne itseäni rakastetuksi samalla tavalla kuin aiemmin.

Tuntuu, että poikaystäväni ei rakasta minua enää samalla tavalla kuin ennen.

Step by step to the end.

Choices.

Elämä on valintoja täynnä. Valinnat eivät ole oikeita tai vääriä, ne vain vaikuttavat tulevaisuuteemme eri tavalla. Jokaisella valinnalla on oma merkityksensä. Valinta, jota pidät huonona sen seurauksien takia, ei ole huono. Koska huonojen seurauksien lisäksi seuraa myös jotain hyvää. Eikä valinta ole oikea, koska siitä seuraa hyvää. Mitään hyväähän ei saa ilmaiseksi. Raha ei tipu taivaalta eikä rakkaus ole mutkatonta.

Tietoisilla valinnoilla voi ohjata elämäänsä haluamaansa suuntaan. Joskin niihinkin vaikuttavat sattumat. Kaikki ei menekään niin kuin haluaa. Tulee epäonnistumisia. Sattumat ja epäonnistumiset tuovat elämään vaikeuksia. Vaikeudet vahvistaa ja niistä voi oppia. Esteen tullessa eteen, se on ylitettävä tai kierrettävä, myös alittaminen on mahdollista, joskaan ei ehkä niin kunnioitettava teko.

Seuraava valintani on, että menen ennen kahtatoista nukkumaan, jotta en olisi niin väsynyt koulussa.

Haastepalkinto

Haasteen saaneet vastaavat seuraaviin kysymyksiin ja jakavat palkinnon sitten edelleen viidelletoista bloggaajalle. En kyllä haasta ketää, mutta halukkaat voivat tehdä =)

Lempiväri:
- Musta. Se on ehdoton. Pukeudun siihen niin kauan, kunnes löydän jotain tummempaa :D No joo, tykkään kyllä punaisesta ja valkosestakin.

Paikka, jossa haluaisit käydä:
- Haluaisin kiertää maapallon.

Lempiruoka:

- Monia... Lehtipihvi, lohkoperunat, spagetti, mitäs vielä.... Oon nirso, mutta sit toisaalta tykkään aika monesta ruoasta.. Ohrapuuro pakastevadelmilla on kestosuosikki!

Näin. 

Seven deadly sins and me.

Ylpeys
Minun ei ole helppo antaa periksi. Ylpeyteni ei kestä sitä. Vihaan väärässä olemisesta ja epäonnistumisia. Lisäksi olen usein liiankin ylpeä siitä, että olen ollut jossakin asiassa parempi kuin esimerkiksi ystäväni.

Kateus
"Aina voi olla paremmin." Se voisi olla mottoni. Olen harvoin tyytyväinen mihinkään ja tavoittelen aina parempaa ja enemmän. Kahdehdin paljon muita ihmisiä ja asioita, joita heillä on mutta minulla ei.

Viha
Vihaan helposti muita ihmisiä. Tai ainakin inhoan. Ja asioita myös. Olen melko aggressiivinen ihminen ja viha on iso osa elämääni. Se toisinaan myös hankaloittaa sitä.

Laiskuus
En tiedä, onko toista yhtä laiskaa ihmistä kuin minä. Pienimmätkin asiat vaativat suuria ponnisteluja, mielelläni en tekisi mitään. Minun täytyy opetella tarttumaan asioihin.

Ahneus
Minulla toimii mulle-kaikki-heti-nyt-periaate. Olen niitä, joiden tarvitsee saada kaikki.

Ylensyönti/ahminen
Tätä tulee harrastettua todella usein! Syön enemmän kuin todellisuudessa olisi tarpeen. Ja kyllähän sen sitten huomaa. Tämä ei kyllä mielestäni ole synti...

Himo
Hyi minua, irstasta ihmistä.

You had my heart, at least for the most part. 'Cause everybody's gotta die sometime, we fell apart.

Lisäyksenä eiliseen kirjoitukseen:
Minä aina aloitan riidat. Minä haastan riitaa turhasta. Ja minä syytän aina poikaystävääni. Näin siis hänen mielestä.

Voisin varmaan vaihtaa blogini nimeksi "angstiblogi".

Nyt voin ihan rehellisesti sanoa, että on sitä paremminkin joskus mennyt. Eikä tässä ole muutamaan viikkoon kovin hyvin mennyt.
Minulla on pinna kireällä jatkuvasti. Hermot meinaa pienistäkin asioista pettää. Tänäänkin. Ja luultavasti suututin sillä rakkaani.

Rakkaani.
Kuulostaa tyhmältä, kuin hän ei olisi enää rakkaani.

En jaksa. En jaksa. En jaksa. 
Yllättävää, miten paljon sitä katsoo kaikkea sormien läpi rakastuneena.

Tänäänkin melkein itkin poikaystävälleni, että en halua hänen jättävän minua. Kysyin, onko hän onnellinen kanssani. Hän vastasi myöntävästi ja yritin kysellä kiertelemällä tästä hänen ja hänen ystävänsä keskustelusta. Mutta huonoilla vastauksilla. Ne eivät olleet suoria vastauksia. Vaan hieman vältteleviä.

Olenko onnellinen vai onneton? Riippuvainen vai rakastunut?

Ps. Huomenna minun nimipäiväni!

Because nothing lasts forever

Keskustelu, jossa A on poikaystäväni, B hänen ystävänsä ja C minä:
B: Saitte ilmeisesi C:n kanssa sovittua?
A: Juu, kaikki hyvin vaihteeks ja ens kerran jälkee meitä ei vissiin oo enää
B: Kui?
A: En jaksa enää tapella turhasta...
B: Ihmettelen, miten oot jaksanu noinkin kuan
A: Niin mäkin.. :/

Se niistä yöunista. Halusinkin mennä töihin väsyneenä.

I need your love the most when I least deserve it.

Meillä ei ole poikaystäväni kanssa mennyt viime aikoina kovin hyvin. Ensimmäinen viikko Maltalta tuloni jälkeen meni jälleennäkemisen riemussa ohi hienosti, mutta siitä se alamäki on alkanut. Tai pikemmin ylämäki, eikös alamäkeen ole helppo kulkea? Kuitenkin.

Toisaalta en kuitenkaan ole varma, onko meillä mennyt huonosti vai vain minulla. En kuitenkaan tiedä enää, haluanko vielä "tässä iässä" sitoutua yhteen ihmiseen. Ystäväni sanoi minun jo sitoutuneen kihlauksella... Ja oikeassahan hän on. En ole aikaisemmin huomannut, että olisin sitoutumiskammoinen. Minun tekisi mieli heilastella ja panna menemään oikein huolella.

Tänään tein jotain, mitä olen aina vannottanut olevani tekemättä. Minulla ja ex-poikaystävälläni on ollut mielenkiintoisia keskusteluja parina viime päivänä ja tänään menin hänen luokseen kahville. Tiesin, mitä tulee tapahtumaan, tietoisesti hakeuduin hänen seuraansa. Me "vain" pussailimme, mutta oli se silti väärin. Tiesin sen olevan väärin. Ja silti olin mukana.

Läheisyys tuntui hyvältä. Toisen läheisyys. Siinä oli oudon helppoa olla. Meillä oli todella mukavaa, ihan noin yleisestikin. Oli mukava jutella pitkästä aikaan kunnolla. Meidän olisi alunalkaenkin pitänyt olla kavereita eikä ikinä seurustella. Hän on todella mukava tyyppi. Tänään kuitenkin huomasin, etten ainakaan halua palata hänen kanssaan enää yhteen.

Minulla ei ole varsinaisesti omantunnon tuskia. En koe suurta halua paljastaa poikaystävälleni tekoa. En halua ollenkaan. Minulla on itsesuojevaistoa sen verran. Ja jos en pysty tämän asian kanssa elämään, niin sitten lopetan suhteen jonkin verukkeen avulla. En halua satuttaa häntä, tieto lisää vain tuskaa.

Pelkään kuitenkin nyt, että tämä eksäni alkaa olettaa minun jättävän nykyiseni ja palaavani hänen kanssaan yhteen. Mitä en aio tehdä. Minun tarvitsisi jutella tästä hänen kanssaan.... En kuitenkaan halua loukata häntä, en halua, että hän ajattelee minun käyttäneen häntä hyväksi heikkona ja epätoivosena hetkenäni. Vaikka juuri niinhän minä tein, mutta häntäkään en halua satuttaa.

Eikä tästä saa muodostua tapaa. Ei salasuhdetta. Sen oli oltava vain tämä yksi kerta. Vaikka pelkään muuta.

Tiedän olevani heikko, epäreilu, itsekäs, valehtelija, pettäjä ja paha ihminen. Enkä ansaitse niin hienoa ihmistä kuin poikaystäväni on. Tarvitsee vain elää tämän asian kanssa. Unohtaa. En kyllä tiedä miten, tein melkein pahimman, mitä toiselle voi tehdä. Pahempaa olisi ollut, jos olisimme menneet sänkyyn asti.

Minun vaikea ymmärtää, mikä sai minut tekemään sen, mitä tein. Humalassa ja joku satunnainen henkilö, ymmärtäisin. Tietoisesti, selvinpäin ja ex-poikaystävä... Minulla viiraa päässä ja pahasti.

And more than ever, I hope to never fall, where enough is not the same it was before

Pidin tänään töissä varmaan kolme kahvitaukoa. En edes juo kahvia. Muuta kuin krapula-aamuina. Jäätelökopissa oli +37 astetta lämmintä ja minä join kahvia.
Koska pääsin juttelemaan mukavan työkaverin kanssa. Ja me näemme taas huomenna. Ja minä jopa odotan aamuvuoroon menemistä siksi. Ja haluan tutustua häneen paremmin.

Teen taas väärin.

Jokainen on vähän homo

Toissapäivänä tulleessa Hämeen Sanomissa oli mielenkiintoisen mielipidekirjoitus. Kirjoittaja oli henkeen ja vereen heteromies, joka kommentoi sukupuolineutraalin avioliittolain aiheuttamaa kohua. Hänen mielestään naisten feminiiniset muodot ovat ainoa oikea sytyke miehelle. Heteroista ei kuulemma ole ollut kohua, mutta hän silti olettaa heidän olevan vielä valtaväestöä. Valtaväestöstä harvemmin on kohuja. Kirjoittaja oli sitä mieltä, että koska homot eivät ole valtaväestöä, he eivät ansaitse samoja oikeuksia. Ja samaan sakkiin kuuluvat tatuoidit ja lävistetyt - he ovat hänen mielestään tehneet itsestään paperia. Minne katosi vapaus ilmaista itseään? Ja lisäksi perustelisin tähän, etteiväthän kehitysvammaiset, sokeat tai kuurotkaan ole valtaväestöä, mutta heille kuuluvat samat oikeudet kuin mullekin ja vähän enemmän. Homofobian omaavat voivat pitää homoja epänormaaleina, vammaisina jne. Eli miksei heillä ole samoja oikeuksia?

Yhteiskunta on rakentunut kristillisten arvojen päälle. Mutta yhteiskunta kehittyy ja muuttuu. Suomi ei ole edes uskonnollinen maa verrattuna katolisiin maihin. Kuinka moni meistä joulu- ja rippikirkon lisäksi käy oikeasti edes kerran kuussa kirkossa? Saatika joka sunnuntai?
Kirkko ei ole mukana päättämässä laeista. Kirkon ei ole pakko vihkiä homopareja. Kirkon ei tarvitse sotkeutua koko juttuun mukaan. Perinteitä arvostaville ja prinsessahäistä unelmoivat saavat mennä kirkossa naimisiin unelmiensa miehen tai naisen kanssa. Me homot voimme mennä sitten maistraatissa. Kunhan meillä on kuitenkin sama mahdollisuus. Suomen laki ja evankelis-luterilainen kirkko pitäisi erottaa toisistaan. Kirkon näkökulma vaikuttaa osaan laiesta ja osaan ei. Se on kaikki tai ei mitään!

Kipinän tähän juttuun antoi Avoin kirje sukupuolineutraalin avioliiton vastustajille -kirjoitus. Kirjoittaja oli itse hetero, mutta kirjoitus oli hyvä ja siinä oli loistavat näkökulmat. Suututtaa tälläinen ja halusin tuoda omakin mielipiteeni asiaan. Voisin jauhaa tästä luultavasti loputtomiin.
Itse koen rakastuvani ihmiseen, en sukupuoleen. Eli lokeroisin itseni biseksuaaliksi. Ja koska tulevaisuudesta ei voi tietää, haluaisin yhtäläisen mahdollisuuden mennä naimisiin, olin sitten miehen tai naisen kanssa. Ja lapsista sama homma. Miehen kanssa voin hankkia ihan ihka oman ja synnyttää itse, mutta vaikka adoptoisin lapsen naispuolisoni kanssa lapsi, olisi silti oma ja rakastaisin sitä ihan yhtä paljon.
En usko, että lapsen on huonompi kahden miehen tai kahden naisen kanssa. Se riippuu enemmänkin kokonaisuudesta koti, millaista lapsen on olla ja millaiseksi hän kasvaa.

Näihin kuviin ja tunnelmiin päätän tämän. Me, aivan tavalliset ihmiset kuitenkin erilaisella mieltymyksellä, jatkamme taistelua tasa-arvosta ja meille kuuluvista oikeuksista. Itsehän allekirjoitin addressin, että en mene naimisiin ennen sukupuolineutraalia avioliittolakia. Uskon, että se tulee kymmenen vuoden sisään. Asenteet ovat jo melko hyvällä mallilla ja kansan painostus tämän asian hyväksi tulee kasvamaan. Ainakin, jos voi tämän hetkiseen tilanteeseen luottaa.

Se tunne, kun tajuaa miten vähän sinuun luotetaan.

Se tunne, kun tajuaa toimineensa väärin.
Se tunne, kun poikaystäväni saa oloni tuntumaan itsekkäältä.
Se tunne, kun voisin vaipua maan alle.

Learn to walk way. Moving is simple. It's what you left behind that makes it difficult.

Muistan, kuinka tapasin poikaystäväni ensimmäistä kertaa. Muistan, kun hän haki minua ajelemaan ja vietimme sen jälkeen tiivisti aikaa yhdessä. Muistan ne muutaman ensimmäisen kuukauden perhoset, jotka olivat vatsassa aina kun häntä edes ajatteli.

Rakastan ihastumisen tunnetta. Lämpö täyttää koko kropan, vatsassa lentelee perhoset, poskia kuumottaa eikä kohteestaan saa silmiä irti. Ihastuksessa on vielä uutuudenviehätys tallella.

Kaverini on nyt tänään kertoillut uudesta tyttöystävästään. Olen hieman kateellinen hänelle. Kaipaan sitä ihastumisen tunnetta. Se on niin humalluttavaa. Ja on se tyttö todella kauniskin!

Kaipaisin vain jotain säpinää elämääni, jotain uutta. 

Restless heart syndrome

Miten ironista. Vihjaan biisin sanoilla, että poikaystäväni katsoo minua helpostikin suoraan silmiin ja silti valehtelee. Ja sitten tämä oma kultamussukkani kommentoi siihen, että "Olen katsonut sinua silmiin ja puhunut aina totta."

En tiedä, pitäiskö itkeä vai nauraa.

Minulla on täällä luonnoksissa muutama hyvä blogikirjoituksen alku. En ole kuitenkaan osannut lopettaa niitä, ajatukseni on seonnut tai katkennut tai ehkä olen itse ollut vain niin sekaisin.

Olen miettinyt elämää. Epäilen, etten edes omista elämää. Olen miettinyt, millaista minun elämäni pitäisi olla. Eikö minulla pitäisi olla paljon kavereita, minun kuuluisi pitää hauskaa ja juosta kukasta kukkaan, sekoilla ja nauttia elämästä. Olenhan vielä nuori ja ehkäpä parhaassa iässä. Siinä iässä, missä toteutetaan kaikki hullutukset.
Sen sijaan, että olisin villi ja vapaa, olen pääasiassa rauhallinen (en tee enää mitään hullua) ja kihloissa. Tuntuu, että tulevaisuudessa minua odottaa vain naimisiinmeno ja vauvat.

Ymmärsiväthän kaikki pointin? Pelkään, että minulta jää osa elämästä pois. Pelkään, että jotain tärkeää jää kokematta elämäntilanteeni takia.

En kuitenkaan uskalla muuttaa sitä suuntaan tai toiseen. Vaikka sydämeni ehkä haluaisikin.

Well that's alright because I love the way you lie

En tosiaan ehtinyt Maltalla tänne kirjoittelemaan. Meillä oli todella tiukka aikataulu ja paljon aktiviteetteja. Ainakin oli jotakin tekemistä. Tekeminen helpotti sopeutumista. Koti-ikävä nimittäin todella vaivasi minua muutamana ensimmäisenä päivänä.

Arkipäivisin aamulla oli koulua. Iltapäivän ja illan ohjelmat vaihtelivat. Kulttuurivierailuja, keilausta, uintia & auringonottoa, shoppailua, vapaa-aikaa, discoilua...
Koulussa kuuluin "parhaimpaan" ryhmään. Opiskelimme ensimmäisellä tunnilla kielioppiasioita ja sanastoa ja toisella tunnilla yleensä keskityimme puhumiseen.
Retket olivat kivoja. Vierailimme Gozo- ja Comino-saarilla, pääkaupungissa Valletassa, entisessä pääkaupungissa ja nykyään Silent Citynä tunnetussa Mdinassa, shoppailuun keskittyneessä Sliemassa ja Blue Grotossa, jossa tutustuimme erilaisiin luoliin.
Rantoja oli hyvin vähän - ainakaan kunnollisia. Meidän lähellä oli kuitenkin ihan hyvä, vaikkakin hieman pieni, hiekkaranta. Rannikko Maltalla oli pääasiassa kallioista.
EF-discot olivat aluksi OK. Vaahtobileetkin olivat mielenkiintoinen kokemus. Musiikki oli kuitenkin 2000-luvun alkupuolen discohittejä ja ne soitettiin niin loppuun. Discoissa ja bileissä soi aina samat biisit. Se oli melko tylsää.

Ruoka oli ihan hyvää. Aamupalaksi oli täysin valkoista paahtoleipää, hilloa, mehua ja teetä. Sain onneksi isäntäperheessäni margariinia leivälle. Lunchpack oli sämpylä, hedelmä ja vesipullo. Ennen iltaruokaa, joka oli noin kuuden aikaan, tuli todellakin nälkä! Illallisruoka oli melko samankaltaista kuin Suomessa. Mausteet ja valmistustavat hieman poikkesivat.

Isäntäperheeseeni kuului isä John, äiti Maria ja heidän kaksi tytärtä Rebekah, 10, ja Rachel, 8. Etenkin Maria oli todella mukava! Perhe oli rento ja auttavainen. He pitivät minusta hyvää huolta. Minulla oli iso ja tilava huone, oma kylpyhuone ja parveke. Toinen suomalainen tyttö ei tullutkaan kurssille, joten asuin aluksi yksin. Vajaan viikon jälkeen huoneeseeni tuli toinen kielikurssilainen, saksalainen Miriam.

Sain uusia ystäviä. Heitä tulen tuskin unohtamaan! Meillä oli todella hauskaa suurimman osan ajasta.
Liiderimmekin olivat mukavia. Vaikka aikamoisia kontrollifriikkejä ja hieman liian tiukkoja. Paikallinen liiderimme sen sijaan oli oikea unelma... Häntä en ainakaan tule unohtamaan! Malcolm oli mukava, rento ja todella hyvännäköinen.... Hänen kanssaan oli helppo jutella. Ja oli meillä, tai ainakin minulla, pientä silmäpeliä. Mutta hän kohteli kaikkia tyttöjä samalla tavalla - oli kaikille ihana ja huomaavainen. Eli merkityksetöntä hauskanpitoa.

Olin yllättynyt, miten en ollut huolissani siitä, miten Suomessa asiat menevät. En pelännyt poikaystäväni pettäväni minua. Se oli suurin pelkoni. Ja vaikka hän oli molempina viikonloppuina juomassa, kun olin poissa, luotin oudon paljon. Tiesin vain, ettei hän tekesi mitään. En usko hänen tehneen. Vaikka hän tapasi tätä erästä ystävätyttöänsä, josta ei ole ikinä kertonut minulle... (Kyllä, Facebookista saa paljon selville asiota.)

Kaikista pettynein olin siihen, kuinka huonosti poikaystäväni tuntee minut vajaan vuoden jälkeen. Hän oli väittänyt ystävilleen, että minä saan huonosti kavereita. Väärin. Olen sosiaalinen eikä suhteiden luominen ole minulle ongelma. Olin kuulemma sanonut, että isäntäperheen lapset ja isä ovat kamalia. Väärin. Lapset olivat hiljaisia, eivät puhuneet minulle enkä tämän Johninkaan kanssa paljoa puhunut. Häntä näinkin myös harvoin.

Sitten ihana poikaystäväni on löytänyt uuden henkilön, kenelle avautua minusta. Tämä henkilö on tällä kertaa hyvä ystäväni... Joten hänellä on poikastäväni ja minun kantani asiaan. Hän ei ehkä niele purematta kaikkea paskaa, mitä poikaystäväni suustaan suoltaa. Toisin kuin he, jotka eivät tunne minua.

I may be annoying bitch,
but at least I'm good at it. 


Just gonna stand there and watch me burn
Well that's alright because I like the way it hurts
Just gonna stand there and hear my cry
Well that's alright because I love the way you lie
Love the way you lie

Seuraavat kaaottiset kolme päivää

En voi käsittää, miten aika on kulunut niin nopeasti! Keskiviikkona olisi lähtö Maltalle ja puuttuu vaikka mitä! Kopiot tärkeistä papereista, passikuvat, adateri, aurinkorasvat & muut voiteet, matkarahat ja niin edelleen.
Jännittää ihan hulluna! Vaikea uskoa, että pian se on lähdettävä! Seuraavat päivät ennen lähtöä kuluvat kaaoottisissa tunnelmissa. Pakkailua, viime hetken ostoksia ja kavereille soittelua ja heidän näkemistä.

Vaikea uskoa, että huomenna ei myöskään tarvitse mennä kouluun. Voi nukkua pitkään ja olla huolehtimatta mistään.
Päättäreitä vietettiin eilen. Keskiarvo ensimmäisen lukio vuoden jälkeen on ihan hyvä, pyöristettynä 8,8. Kaikki pelottelivat lukiolla, mutta loppujen lopuksi se ei ole niin vaikeaa!

Minun piti vetää eilen perseet ollalle, pitää hauskaa ja sekoilla kunnolla. Mutta miksihän aina ne suunnitelmat kusevat? Alku lähti hyvin käytiin. Oli mukavaa ynnä muuta sellaista. Kymmenen jälkeen alkoi tuulemaan kunnolla ja tulemaan kylmä. Poikaystäväni mennä viipotti missä sattui ja minä istuin paikallani ja vahdin hänen kalja lavaansa ja reppua... Sattumoisin hän myös humalaspäissään halaili vieraita muijia. Jostain syystä omat juomafiilikset sitten katosivat.. Olin jo yhdentoista aikaan valmis lähtemään kotiin. Onneksi poikaystäväni ilman suurempaa tappelua suostui lähtemään nukkumaan. Ja vaikka ei olisi suostunutkaan lähtemään, olisin mennyt sitten yksin.

Tänään koin pienen hämmennyksen. Tämä entinen ihastukseni on nykyään hyvä ystävä poikaystäväni kanssa. Missä välissä niin on päässyt käymään? Enkä pidä asiasta yhtään! Poikaystäväni tietää nykyään, kenestä silloin harha-askeleeni aikaan olin kiinnostunut. Ja hän on tämän henkilön kaveri nyt.

Olen epäluuloinen. Huolettaa jättää poikaystäväni tänne kahdeksi viikoksi ilman minun valvovaa silmää. Minä valitan, kun hän ei luota minuun, joten olisi vähintäänkin kohtuullista, että itse luottasin. Mutta valheiden ja salailun jälkeen, tuntuu mahdottomalta. Koska en ole Suomessa, en voi koko ajan viestitellä enkä soitella ja olla perillä, missä hän menee.

Ehkä kuitenkin nautin matkastani kunnolla ja pidän siellä hauskaa. Ajattelin lähteä sillä asenteella, että mitä tapahtuu Maltalla, jää Maltalle. Ei turhia stressejä. Koska poikaystäväni ajattelee kuitenkin, että mitä tapahtuu kun tyttöystävä on poissa, jää kertomatta.

Päivitystä viimeistään ensi viikolla Maltalta! :-)

Rakkaus sokeuttaa.

Poikaystäväni valehtelee minulle. Ilmekään ei värähdä ja ääni normaali. Vaikka tuijottaisin vihaisesti (osaan tehdä myös niin), hän pysyy täysin normaalina. Sitähän ajattelee, että hän puhuu totta. Itselläni on vain parempaa tietoa.

Tänään, kun hän valehteli - ei mistään isosta asiasta - mutta kuitenkin, teki niin mieli sanoa, että voi kultarakas, minä tiedän totuuden.

Mutta huomaan itse ajattelevani aina meidän hyviä hetkiä ja hänen hyviä puolia. Enkä voisi päästää ikinä irti hänestä. Tiedän viat, tiedän tulleeni kohdelluksi väärin, tiedän ansaitsevani parempaa. Mutta rakkaus saa katsomaan minut asiat sormien lävitse. Esimerkiksi kukaanhan ei siedä naistenhakkausta. Tai jokut hölmöt naiset kyllä, joihin minäkin kuulun. Koska luulen, että vaikka poikaystäväni löisi minua, antaisin silti anteeksi.

Saattaa olla, että annan liian helposti anteeksi, alistun liian helposti. Mutta tänään hän lupasi muuttua, olla vähemmän itsekäs ja kusipää, ajatella enemmän minua ja minun tunteitani...

Fuck it all, fuck this world!

Minulle aina sanotaan, että minä olen hallitseva ja määräilevä. Mitä se sitten on, kun en enää itse saisi päättää, mitä päivitän tilaani Facebookiin?

En saisi kuulemma poikaystäväni mielestä laittaa lyriikoita sinne, ellen tarkoita niillä jotain. Koska minun pitää ajatella, mitä muut ajattelevat minun tilapäivityksestä. Ihan kuin minua voisi vähempää kiinnostaa, mitä muut ajattelevat! Ja jos jotakuta kiinnostaa, mitä tilapäivitykseni tarkoittaa, niin sitten tulee vain kysymään! Että voi hermot taas mennä!

En taaskaan tiedä, miten pärjään. Poikaystäväni meni juhlimaan perjantaina baariin synttäreitään. Olin murehtinut koko baarireissua jo viikkoja etukäteen, vielä perjantai-iltanakin. Vaikka hän lupasi tulla kotiin juuri silloin, kun minä häntä haen. No, menin illalla ystävälleni, eikä tuntunutkaan niin kamalalta, että hän oli siellä baarissa. Hän ei ollut pahasti humalassa, kun hain häntä eikä hän ollut myöhään.
Mutta nyt kun hän on lähdössä ensi perjantaina uudestaan, ajatus tuntuu maailman kaatavalta.

En pärjää tämä omistavuuden kanssa. Aivan kuin tästä ei tulisi mitään.

It's gonna be amazing!

Muistan, kuinka joulukuun lopulla minulle varattiin kielimatka Lontooseen.
Joka ei sitten toteutunutkaan (muistan myös sen karvaan pettymyksen).
No, tilallehan tuli siis Malta ja nyt lähtöön on enää kaksi viikkoa! Aivan uskomatonta. Vajaa viisi kuukautta on kulunut niin nopeasti. Silloin tuntui, että reissuun on vaikka kuinka aikaa ja nyt tulee valmisteluissa kiire!

Tänään kävin ostamassa hieman kesävaatteita. Sain tänään myös tietää isäntäperheeni tiedot. Asun Maria Pia -nimisen naisen kanssa. Hän asuu Pembrokessa, muutaman kilometrin(?) päässä St. Julian'sista, missä kielimatka järjestetään. Laitoin hänelle juuri sähköpostia. Ajattelin, että on ehkä kohteliasta olla etukäteen yhteydessä. En tiedä, onko sillä sitten kuitenkaan mitään merkitystä.

Alkaa jo hieman olemaan matkakuumetta ja -jännitystä!

Life is full of choices

Riitelimme viime suununtaina poikaystäväni kanssa kunnolla ja totesin sitten, että nyt riittää. En jaksa enää. Kuitenkin heti kaduin sitä, laitoin viestiä, että voidaanko vielä jutella huomenna. Kerroin tarvitsevani miettimisaikaa. No, koitin saada ajatuksiani muualle lukemalla kirjaa. Ja siinä kirjaa lukiessani tajusin (luulin ainakin tajunneeni), että hänen kanssaanhan minä haluan olla. Soitin sitten, että voitaisiinko jutella ja sopia tämä juttu ja niin edelleen.

Pitkän keskustelun jälkeen juttu selvisi molempien eduksi(?). Päätimme jatkaa yhdessä.
Mutta enää en ole varma, teinkö sittenkään oikean päätöksen.

Olisiko minun pitänyt miettiä kauemmin? Etten olisi soittanut heti ensimmäisen ikävänpuuskan koittaessa. Vaan olisin päivän, kaksi pohtinut, haluanko todella vielä olla hänen kanssaan.

Se, mikä ei tapa, vahvistaa. Onhan sitä ennenkin erottu ja jääty henkiin ja elämä on alkanut alusta. Olen koittanut miettiä, millaista elämäni olisi ja tulisi olemaan, jos olisimme eronneet.
En tiedä, olisinko ehkä nauttinutkin vapaudesta suruajan jälkeen?

Love is a flame that can't be tamed

Kymmenen kuukautta tuntuu pitkältä ajalta. En ole aikaisemmin seurustellut näin pitkään. Nyt olen ehtinyt kokea yhden ihmisen kanssa (loppu)kesän, syksyn, talven ja kevään. Synttärit, joulun, uuden vuoden, hiihtoloman, pääsiäisen, vapun... Kohta päättäritkin ja juhannuksen. Olen kokenut monet onnen hetket, mutta riitojakin on ollut ja erotakin olemme meinanneet varmaan jo kymmenen kertaa.

Vaikka voin olla täysin oma itseni tässä suhteessa ja ainakin luulen tuntevani poikaystäväni lähes läpikotaisin, luottamus ei kehity samaa tahtia. Ja meidän tilanteessa minulla ei pitäisi olla syytä olla mustasukkainen, toisin kuin ehkä poikaystävälläni.

Kuitenkin tänään luettuani poikaystäväni Facebook-viestejä, tunsin voimakkaan mustasukkaisuuden piston sydämessäni. Laskeskelin hänellä olevan kolme sellaista hyvää ystävätyttöä, joille hän aina valittaa minusta. Ei tuntunut tänäänkään mukavalta lukea, kuinka eräälle ystävälleen hän kirosi ja syytteli minua. Varsinkin kun siihen asiaan en edes oikeasti ollut syyllinen.
Ärsyttää, että hän muille tyttökavereilleen valittaa minusta ja saa minut näyttämään huonolta tyttöystävältä. Olenhan minä sitä, mutta on minussa hyviäkin puolia.

Toisaalta, en saisi olla itse mustasukkainen, kun unelmoin salaisesta ihastuksestani tänään päivällä. Unelmissani hän tulisi käymään meillä kahvilla, suutelisi minua ensin varovasti, suutelisi lisää ja alkaisi avaamaan paidan nappeja... Siitä voikin varmaan päätellä lopun. Sitten me päättäisimme olla vain kavereita, jotka silloin tällöin pitäisivät hauskaa...

Ehkä lakkaan ajattelemasta muita naisia niin kauan kuin itse haaveilen toisesta. Mutta eikö pettämiseen liittyvät ajatukset kerrokin suhteen laadusta...

Happiness is a strange word

Mitä minulle kuuluu?
Yleensä vastaukseni on "ihan hyvää". Suurimmalle osalle ainakin. Joillekin todella läheisille ihmisille saatan kertoa, jos jokin on huonosti tai siis sen, mitä oikeasti kuuluu.

Ääniä.

Jos joku ulkopuolinen tarkkailisi elämääni, hän luultavasti näkisi sen hyvänä. Minulla on hyvä koti, perhe, lemmikkejä, poikaystävä, koulu sujuu ja kavereita.
Voiko siis olla onneton ulkoisista hyvistä tekijöistä huolimatta? Ja onko valittaminen ja huono olo väärin, jos ulkoisesti menee hyvin?

Pääni sisälle kurkistaessa tämä ulkopuolinen henkilö saattaisi huomata, että ulkokuori hämää ja onnellisuusmittarit eivät pidä paikkaansa.
Mikään ei ole virallisesti huonosti, mutta silti ei ole hyvä olla. Oloni on levoton, stressaantunut ja ajatukset ovat sekaisin ja ylikierroksilla. Osa tunteista on kadonnut.

En sanoisi olevani onnellinen.

"I'm sick of crying
Tired to trying
Yeah, I'm smiling
but inside I'm dying"

Näihin sanoihin, näihin tunnelmiin.
Kolme viikkoa kielimatkaan, 2½ loman alkuun ja viikko koeviikkoon.
Stressaa jo nyt.

Mikä on oma paras?

Ensin minusta tuntuu, että enää en halua.
Seuraavana päivänä minun on ikävä, tahdon rakkaan kainaloon turvaan.
Haluan tuntea oloni rakastetuksi.

Samana päivänä illalla, juuri ennen nukkumaan menoa, mieleni kuitenkin vaeltaa kaukana, jossain muualla.
Toisessa kaupungissa, toisessa maassa, toisessa ihmisessä.
Voiko mielessään pettää?

Kuinka voi päättää, että enää ei rakasta jotakuta toista? Ei rakkaudessa ole on/off-nappulaa.
Miten voi jatkaa elämää enää ikinä normaalisti eteenpäin, jos antaa pois toisen puolen sydämestään?
En tiedä, mikä on oikein. En tiedä, mitä haluan.

Kumpi on pahempi: jättää ovella vai jättää tekstarilla?
Kumpi on parempi: olla syyllinen ja onnellinen vai olla vapaa ja onneton?
Voiko elämä alkaa alusta ja voiko elämää olla maailmanlopun jälkeen?

Onko mahdollista pelastautua maailmanlopulta?

Voiko rakkaus loppua?

On jotenkin hyvin ontto olo. Enää ei tee mieli viettää niin paljon aikaa poikaystäväni kanssa. Ei tunnu niin pahalta olla erossa ja tänäänkin oli sellainen olo, että hän oli meillä liian pitkään.
Läheisyys ei tunnu enää samalta. Häntä katsellessa ei tule sitä fiilistä, että tuon kanssa tahdon viettää loppuelämäni. Myöskään suudelmat yms. ei enää tee perhosia vatsaan.

Kaipaan kyllä vielä läheisyyttä. Mutta se läheisyyden-kaipuu-tunne ei häviä, vaikka makaisin poikaystäväni kainalossa ja hän silittäisi hiuksiani.

Olen aina ollut sitä mieltä, ettei rakkaus voi vain loppua. Minä en ole ikinä lakannut rakastamasta ketään ex-poikaystävistä. Rakkaus tavallaan vain muuttuu; olisin hyvin surullinen, jos joku heistä kuolisi äkillisesti. Ehkä se onkin niin, että ihmiset kasvavat erilleen.

Ja jos tuntuu siltä, että rakkaus loppuu, onko se aina ollutkin vain ihastumista?
True love doesn't have happy endings, because true love never ends.

Jos nyt kuitenkin mietin, millaista elämäni olisi ilman poikaystävääni... Ensimmäiseksi mieleen tulee, etten voisi elää ilman häntä. Mutta hetken ajateltuani tarkemmin, ehkä elämää olisi vielä hänenkin jälkeen.

En kuitenkaan uskalla ottaa riskiä, että eroaisin. Jos olisikin ollut väärässä. En pärjäisikään ilman häntä. Jos haluaisinkin palata takaisin yhteen. Mitäs sitten? Ottaisiko hän enää minua edes takaisin?

Elämän pitäisi olla riskien ottamista ja aina pitäisi seurata sydäntä, mutta minulla järki voittaa...

Minua vain hämmentää ja ahdistaa. Pyöritän omaa yksityistä esitystä.

Diet Coke and Cupcake Dreams

1358kcal
Liikaa.

Olen vain muutamana päivänä nyt laskenut päivän kalorit. Tänään minun ei pitänyt masentaa itseäni, koska tiesin syöneeni paljon. Oli kuitenkin pakko. Olisi pitänyt jättää käymättä koulun jälkeen kaupungilla syömässä, olisi pitänyt olla syömättä jälkiruokaa ja illallakin ruisleipää eikä vaaleaa...

Huomiseksi on luvattu hyvää säätä. Menemme poikaystäväni kanssa rullaluistelmaan. Aion todellakin pistää itseni koville... Ei mitään lyhyttä ja helppoa lenkkiä! Hän meinaan myös kaavaili grilli- sekä leffailtaa... Ja sunnuntaina on äitienpäivä...
Kaloripainajainen.

Just an ordinary Monday

Tavallinen maanantai. Takana huonosti nukuttu yö. Aamulla nousee väärällä jalalla sängystä. Koulussa kaikki ottavat päähän ja tahtoo vain kotiin.

Laitan poikaystävälle viestiä. Olin unohtanut lukea saksan sanakokeeseen. Hän suuttuu siitä.

Laitan myöhemmin iltapäivällä viestiä. Itse olin jo paremmalla tuulella kuin aamulla. Heitin läpällä, että mennäänkö tapaamaan Antti Tuiskua. Hän ottaa sen tosissaan ja tiuskii takaisin.

Ajattelen, että antaa olla sitten.

Kirjoitan Facebookiin pitäväni leffailtaa. Hän tulee sinne vittuilemaan ja heittelemään lapsellisia kommenttejaan.

Poistan ne. Hän alkaa puhua minulle keskustelussa.

Hän sanoo, että olen pettänyt taas lupauksen. Rikkonut yhteisiä pelisääntöjä, koska olemme sopineet, että maanantaisin ei nähdä, koska yleensä se on huono päivä. Tänään minulla sattui olemaan hyvä päivä. Joten se oli vastoin sopimusta. Ja sitten sanon kuulemma, ettemme voi nähä koulujuttujen takia, mutta en kuitenkaan tee niitä. Minulla ei saa olla siis muuta elämää kuin koulu hänen lisäkseen. Käytän kuulemma koulujuttuja tekosyynä sille, etten haluaisi nähdä häntä enää niin usein.

Tänään, kerrankin, en ollut tehnyt mitään sen eteen, että ansaitsin hänen vittuilunsa!

Kai se on karma, joka kostaa tällä minulle kaikki pahat ajatukseni. 

VOI SAATANAN SAATANA TÄTÄ ELÄMÄÄ!

May Day brought all good old times to my mind

I'm not strong enough to resist the temptation
Always thinking someone else
even when you sleep next to me
This ring feels like a cage

I'm missing the time,
time when I used to be wild and free
Time, when I had a chance to do anything
Time, when I was single

Now I'm just bitter and chained to you

Tieto lisää tuskaa, mutta epätietoisuus tappaa.

Ensin sitä luulee, ettei asiat voisi olla paremmin. Sitten sitä saa tietää kaikenlaista mielenkiintoista...

Omaa syytänihän tämäkin tällä kertaa on. Kirjauduin kihlattuni Facebook-sivulle ja luin yksityiset viestit. 

Vähän aikaa sitten meillä oli näitä todella pahoja riitoja, joten hän oli ystävilleen valittanut minusta. Esimerkki keskustelu, jossa A poikaystäväni, B minä ja C ystävä.

Keskustelu A:n ja C: välillä

A: Vittu, että menee taas B:hen hermot!

C: No, mitäs se?

A: No, se.... (jotain mitä olin tehnyt)

C: Ansaitsisit paljon parempaa.

A: Niin ansaitsisinkin. En tiedä, miksi on niin vaikee erota.

Päivänä, jona sovimme...

B: Ansaitset niit paljon parempaa kuin mut. Haluun, että oot onnellinen

A: Ei sua parempaa ole ♥

.....

Hienoa saada tietää, että minua on täysin viilattu linssiin! Lisäksi eräässä keskustelussa poikaystäväni oli sanonut, että on monia syitä, miksi me voisimme erota. Alkaa todella ottamaan päähän! Miksi hän menee kanssani kihloihin tai ylipäätään jatkaa suhdetta kanssani, jos syitä eroamisee on monia ja hän oikeasti omastakin mielestään ansaitsisi paljon parempaa kuin minut?

Valehtelija! 

"The best thing about a picture is that it never changes, even when the people in it do" - Andy Warhol

If I'm not in love?

Mistä sen tietää, onko rakastunut? Miltä rakkaus tuntuu? Miltä se tuoksuu tai maistuu?
Voivatko nuoret rakastua vai ovatko kaikki jutut ihastumista?

Minä luulen olevani rakastunut. Haluan olla vain ja ainoastaan yhden tietyn ihmisen kanssa. Enää en osaa kuvitella elämää ilman häntä. Hän tekee minut onnelliseksi. Tunnen oloni hyväksytyksi ja hänen seurassaan voin olla oma itseni eikä tarvitse hävetä mitään. Silloinkin kun riitelemme, jaksan uskoa parempaan huomiseen.  Parhaiten rakkauteni määrää voisi kuvata lauseella: "hän on tulevien lasteni isä".

Rakkaus tuntuu lämpönä iholla. Näkyy hymynä huulilla, kuulostaa sulosäveliltä korvissa. Rakkaus tuoksuu rakkauden kohteelle. Minun tapauksessani se on vahva, miehekäs ja siinä on jokin aromi. Tuoksu miellyttää nenää. Rakkaus maistuu suklaalta. Se on pehmeää, suussa sulavaa ja makeaa. Joskus siitä voi löytää myös muita makuja, jolloin rakkaus on kuin täytesuklaata.
Rakkaus voi tuntua kylmältä ja kaukaiselta - hieman kuten aurinko talvella. Joskus rakkaus kääntää suun väärinpäin kuin sitruuna. Sulosäveltä soittavat soittimet menevät epävireeseen. Rakkaus ei tuoksu, jos kohde on liian kaukana. Rakkauden suklaaseen voi sekoittua suolaa pähkinätehtaalta, jolloin se ei maistu enää hyvältä.

Ihastumista on se, kun näkee vain henkilön hyvät puolet. Vatsassa lentelee perhosia ja poskia kuumottaa. Haluaisi vain olla vieressä ja kosketella koko ajan, aivan kuin henkilö olisi katoamassa jonnekin. Ihastuneena ei näe muita.

Rakastuessa hyväksyy henkilön huonot puoletkin ja ne ovat osa hänen täydellisyyttään. Perhoset laskeutuvat ja tilalle tulee lämpö, joka tuntuu sydämessä joka kerta, kun näkee rakastettunsa. Rakastuneena pystyy olemaan erossa, silloin tietää, ettei henkilö ole menossa minnekään.

Voiko rakastuneena ihastua toiseen? Saako rakastuneenan ihastua toiseen? Onko oikein kaivata vapautta?
Minä olen ihastunut toiseen tälläkin hetkellä. Näitä on ollut useampia juttuja, ohimeneviä. Silti ne vaivaavat. Sitä miettii, millaista olisi tuon toisen kanssa, voisiko meillä olla onnellinen tulevaisuus ja niin edelleen. Toisinaan kaipaan vapautta mennä minne haluan, olla kenen kanssa haluan ja etenkin tehdä mitä haluan ja kenen kanssa haluan. En kuitenkaan halua kaataa sitä kaikkea, mitä olemme kumppanini kanssa yhdessä rakentaneet. Tällä hetkellä tuntuu, että kenenkään toisen kanssa en voisi olla onnellisempi.

Nuoretkin voivat rakastua. Kahden kuukauden, vuoden tai vuosikymmenen mittaiset suhteet ovat kaikki yhtä tärkeitä, merkittäviä ja arvokkaita. Aikuiset sanoo, että nuoret eivät tiedä, mitä rakkaus on. Mutta minä olen erimieltä. Rakkauden laatu muuttuu iän karttuessa. Loppujen lopuksi, rakkaus on aina samanlaista. Se riippuu henkilöistä. Jokainen kokee sen omalla tavallaan :-)

1. Kor. 13: 4-8, 13

"Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.
Rakkaus ei koskaan katoa. Mutta profetoiminen vaikenee, kielillä puhuminen lakkaa, tieto käy turhaksi.
--
Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus."

Sellaistahan se rakkaus on. Ihmiset aiheuttavat oman kärsimyksensä. 

En tiedä, voiko parisuhdettani enää pelastaa tai onko se edes yrittämisen arvoista.

Minulle voisi tatuoida otsaan, että "syyllinen" ja se olisi varmasti oikein.

Kaikki, mitä teen tai sanon, on väärin. Kaikki, mitä en tee tai en sano, on väärin. En osaa miellyttää oikein. 

Tiedän vain, että ilman rakastani en voisi elää. Taikasanat parisuhteeseni ovat "kaikki", "on" ja "hyvin". Hymyili siihen päälle yleensä tehostaa vaikutusta. Tätä onnellisen ihmisen -roolia ylläpitämällä ovat kaikki huolet hävinneet.

Halusinhan lapsena näyttelijäksi.

Sillä olenhan säälittävä

Viime keskiviikkona riitelimme poikaystäväni kanssa. Hän syyllisti minua - tiesin kyllä olevani syyllinen tähänkin riitaan - ja sanoi, että hän ei jaksa enää tälläistä. Ja tällä kertaa hän oli kuulemma tosissaan. Huomasin sen itsekin. Juttelimme myöhään yöhön, itkimme ja minä aloin totuttautua ajatukseen, että seuraavana päivänä olisin yksin.

Aamulla ei enää tuntunut niin pahalta. Oli vain turta olo. Poikaystäväni kuitenkin laittoi viestiä, että ei ollut ottanut tavaroitani mukaansa, ja ettei hän voisi erota minusta. Olo oli toiveikkaampi.
Juttelimme meillä. Selitin, miksi olin ollut viime aikoina kovin kärttyinen, ahdistunut ja huonolla tuulella. Sain kuulemma tämän kerran vielä anteeksi ja minun pitäisi opetella juttelemaan hänelle kaikesta avoimesti.

Kaikki oikeastaan alkoi siitä, kun hänen eräs hänen ystävänsä alkoi olemaan minulle mukava. Aikaisemmin emme voineet sietää toisiamme. Ihmettelin hieman tätä ystävällisyyttä minua kohtaan, mutta ajattelin, että hän haluaa ehkä oikeasti olla kaverini.
No, sitten tämä poikaystäväni ystävätyttö alkoi avautumaan poikaystävälleni, kertoi ongelmistaan ja pyysi poikaystävääni käymään hänen luonaan Lahdessa. Olenhan hieman vainoharhainen, mutta olin ja olen edelleen varma, että tällä tytöllä ei ole puhtaat jauhot pussissaan. Hän juonii jotain selkäni takana.
Poikaystäväni meni hänen luokseen, tämä hänen ystävänsä ei ollut puhunut ongelmistaan mitään, mutta oli tullut poikaystäni mukana kotipaikkakunnallemme.
Rakkaani oli luvannut soittaa minulle. Ja kyllähän hän soitti. Mutta oli silloin juuri ystävänsä kanssa. Soitti luultavasti siksi, koska oli luvannut. Joten ärsyynnyin. Myös taustamelu häiritsi, enkä halunnut jutella enää.
Olin pahalla päällä keskiviikkona ja meille tuli kinaa. Siitä riita sai taas alkunsa.

Nyt viikonloppu on sujunut meillä mukavasti. Kävimme ajelemassa skootterillani ja olimme lauantaina hieman juhlimassa.
Tänään aamulla poikaystäväni mennessä tupakalle en voinut vastustaa kiusasta lukea hänen tekstiviestejään... Taas. Ei olisi pitänyt, alkoi vain suututtaa! Hän oli tämän ystävänsä kanssa puhunut minusta paskaa, hänen ystävänsä oli arvostellut minua ilkeään sävyyn ynnä muuta sellaista mukavaa. 
Olen vainoharhainen, säälittävä ja epäluotettavakin ehkä, mutta huomaa taas, kuinka kaksinaamaisia jotkut ihmiset osaavat olla! 

Olet surua suurempi haitta
Syy siihen, miksi minulla on nyrkki ja rautaa

Just another rainy afternoon

Ja tarpeen tullen minulla on ikävä

Lisäpäivitys:
Sain jotakin sisäistä voimaa ja tein päätöksen, että nyt alkaa muutos.
Kohti kesää ja rantakuntoa.

Strangelove

Olen aina haaveillut kirjan kirjoittamisesta. Mutta kaikki yritykseni ovat kaatuneet idean loppumiseen ja suunnittelun puutteeseen. 

Nyt minulla olisi taas ideaa ja motivaatiota. En ole pitkään aikaan kirjoittanut mitään, joten olen hiukan innoissani tästä kauan kadoksissa olleesta inspiraatiosta.

Ainoa joka puuttuu on juoni. En tiedä, mikä olisi aiheena ja mitä kaikkea tapahtuisi. Vain päähenkilö on selvillä. Eli ideani on siis melko vajavainen.

Pelkään eniten, että alan kopioida jonkun aihetta. Pitäisi keksiä täysin oma tarina, jotain täysin uutta. Mutta kaikki vampyyriaiheiset tarinat taidetaan olla kulutettu loppuun?

Koeviikkokin painaa päälle ja stressi yrittää tappaa. Pakkohan se on jaksaa, vielä pari kuukautta koulua ennen lomaa. 

Kevät, missä olet?

I'm not strong enough to walk away

Voisin vain suosiolla luovuttaa. En tiedä, onko enää järkeä edes yrittää, kun nykyään aina me poikaystäväni kanssa vain riidellään.
Sovitaan joka riidan jälkee, että nyt se loppuu ja kaikki on hyvin. Muutaman päivän päästä ollaan taas riidoissa.

Tuntuu, ettei enää ole voimia yrittää. Turhauttaa, kun onni ja sopu ei ole kestävää. Yritetty on tosissaan eikä se auta.

Mitä kauemmin ollaan yhdessä oltu, niin sitä enemmän huomaan, kuinka paljon meidän períaatteet ja arvot eroavat toisistaan.

Ollemmeko rakastuneita sokeita vai muuttuvatko ihmiset?

Taantuma

Se tuntuu tyhmältä. Aivan kuin lakkaisi rakastamasta, mutta ei voi kuitenkaan elää ilman toista.
Rakkauden laatu muuttuu. Se syvenee tai pysyy yhtä vahvana, mutta tuntuu erilaiselta. Alkuhuuma häviää.

Huomasin taantuman tapahtuneen. Minua pelotti ja olin ahdistunut. Luulin, etten enää rakastaisi.
Kuitenkaan en voisi elää ilman rakastani. Olemme luultavasti nyt vakiintuneet.
Juttelimme siitä ja oloni on paljon parempi. Ajatukset selkenivät.
Luotan taas, että selviämme tästäkin. Taantuman outoudesta.

Aina ei voi olla kivaa. Kevätmasennuskin menee aikanaan ohitse.
Elämä  voittaa, kuitenkin. =) Niin se taitaa lähes aina tehdä...

Ps. Ammun itse Gaddafin, jos hän hyökkää Välimeren saarille, muun muassa Maltalle ja Kreetalle, joilla on pakolaisia Libyasta. Koska silloin kielimatkan Maltalle luultavasti peruuntuisi...

Malta St. Julian's

Tuntuu, että elän pelkkää maanantaita.

Olen väsynyt kiiltämään, olen väsynyt tuntemaan
En jaksa nyt

Rytmihäiriöitä

Ahdistaa aamulla.
Ahdistaa päivällä.
Ahdistaa illalla.
Ahdistaa yöllä.
En ymmärrä, mistä on tämä ahdistus sai taas alkunsa.

Pelkään koira, etenkin vilkkaita ja isoja. Olin viime sunnuntaina serkkuni 7-vuotissynttäreillä. Heillä on kaksi koiraa. Juhlien alussa koirat olivat ulkona, mutta jossain vaiheessa ne otettiin sisälle.
Heidän isoin koiransa on normaalin ruokapöydän korkuinen eikä kovin rauhallinen. Toinen koirista ei ole kovin iso, mutta sitäkin vilkkaampi. Hyppii koko ajan vasten ja tulee nuolemaan kasvoja. Todella etovaa.
Siellä tuntui, etten saisi henkeä. Koirat olivat innoissaan juhlien vieraista, uusista ihmisistä.  Minä tärisin sohvan nurkassa polvet rintakehää vasten. Halusin tilanteesta vain pois. Ja tätini alkoi vain ivaamaan minua: "Et kai sä nyt koiria pelkää?" "Ei niitä tarvii pelkää, miksä nyt koiria pelkäät?!" No, tädistäni en ole koskaan erityisemmin muutenkaan pitänyt.

Kotona juhlien jälkeen huomasin ahdistuksen pesiytyneen rintaani. Olisin halunnut jättää menemättä poikaystäväni kilpailuihin, mutta tiesin sen loukkaavan häntä. Joten sen sijaan, että olisin kuunnellut musiikkia ja maannut peiton alla piilossa maailmalta, lähdin ihmisten valtaamaan keilahalliin.

Keilahallilla tuntui, että ilma loppuu. Hymyilin ja juttelin tutuille. Yritin olla normaalisti ja hengitellä rauhallisesti.
Tovin ajan istuskelin vessassa kokoamassa itseäni. Otin itseäni niskasta kiinni ja siirsin tunteen syrjään.

Eilisestä en juuri muista yksittäisiä hetkiä tai tunteita. Olin väsynyt, oli tavallinen päivä.

Tänään lintsasin koulusta kaksi viimeistä tuntia. Hävettää.
Minulla oli mukavaa. Meillä oli mukavaa. Menimmme poikaystäväni kanssa keilaamaan.
Istuskelimme hetken hallilla ennen vuoromme alkua ja hän tutkaili vain uutta, tänään ostamaansa kännykkää.
Olin (olen) katkera. Loistava fiilikseni vaihtui yhtäkkiä huonoon.
Aloitimme keilaamaan. 9/, -- , -- . Kolmen ruudun jälkeen pääni oli haljeta. Kirosin ja huusin lopettavani keilauksen. Itketti ja ilma tunti katoavan. Poikaystäväni suuttui. Keilasimme vielä hetken. Tein ala-arvoista tulosta ja olin vain entistä kiukkuisempi, vaikka yritin rauhoittua.
Olisin hänellekin halunnut selittää, mutta en löytänyt sanoja.

Nyt illalla minulla oli sydämessä rytmihäiriö. Mielialoissa on rytmihäiriötä. Ihmissuhteissa, koulunkäynnissä, nukkumisessa...
Kuinka väsynyt voi olla itseensä?

Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan 

Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan 

Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan 

Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan 

Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan 

Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan 

Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan 

Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan 

Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan 

Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan 

Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan 

Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan 

Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan 

Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan 

Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan 

Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan 

Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan 

Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan 

Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan 

Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan 

Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan 

Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan 

Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan 

Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan 

Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan 

Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan 

Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan

                                                                                                               ...itseäni

Can we pretend that airplanes in the night sky are like shooting stars? I could really use a wish right now.

Olenko paha ihminen, jos en ikävöi ketään? Tulisiko jokaisen ikävöidä jotakuta koko ajan?
Tein erästä gallup-merkintää, jossa kysyttiin, että onko ikävä. Aloin oikein miettiä, että onko minulla ikävä?

Kaipaan kyllä kuolleita gerbiileitäni, mutta en varsinaisesti ikävöi. Kaipaan yhteisiä hetkiä ex-poikaystävien ja entisten ystävien kanssa, mutta ei minulla ole heitä ikävä.

En halua surra menneisyyttä. Elämässä ei pääse eteenpäin, jos elää menneessä. Yritän elää aina tätä päivää ja tätä hetkeä. Yritän nauttia siitä, mitä minulla on enkä siitä, mitä minulla oli. Suunnittelen tulevaisuutta ja odotan sitä.

Ehkä olenkin vain onnellinen. Olen tyytyväinen elämäntilanteeseni. Ehkä silloin on mahdotonta ikävöidä mitään, kun on kaikki mitä tarvitsee ollakseen onnellinen. Luulen, että ne joilla nyt menee huonosti, joilla on aikasemmin mennyt hyvin, elävät enemmän menneessä.

Kuulostaa kliseiseltä ja onnellisten puheelta, mutta ei se täyttä paskaa ole, kun kehotetaan iloitsemaan siitä, mitä on ja tyytymään omaan osaansa. Luotan siihen, että jokaisella on tilaisuutensa olla onnellinen ja loistaa.

"Ole ilolla paha ihminen..."

Mieleni tekisi mieli kokeilla jotakin uutta. 

Tutustua uuteen ihmiseen.

Suudella tuntematonta henkilöä.

Hyväillä vierasta vartaloa.

Jakaa ajatuksia jonkun ei-niin-tutun ihmisen kanssa.

Katsoa, kun joku nukkuu.

Luonasi on parempi kuin kuilun reunalla

Riitelimme eilen taas poikaystäväni kanssa. Ja tänään saimme sovittua.
Nyt voisi kuvitella, että me vain riitelemme ja sovimme ilman mitään suurempaa draamaa tai ongelmia. Mutta ei se ole näin. Nyt meillä on menossa eräänlainen kriisivaihe. Tai siltä se tuntuu, koska riitoja on viime aikoina ollut useampia.
Eilisen jälkeen en enää ikinä tule kuitenkaan pitämään suhdettamme itsestäänselvyytenä.

Se tuntui siltä, kuin olisin ollut varpaisillani kuilun reunalla. Olin vain horjahduksen päässä putoamisesta.
Toisaalta tuntui siltä, kuin olisin ollut suurinpiirtein hapettomassa huoneessa. Vaikka kuinka haukoin henkeä, ilma ei tuntunut riittävän.
Ja vielä kolmanneksi tuntui siltä, kuin minua olisi puukotettu suoraan vatsaan. Ja puukkoa vedelty siinä edes takaisin. 
Olimme eron partaalla poikaystäväni kanssa. Hän oli kyllästynyt riitelyymme, ja niin olin minäkin. Hän sanoi, että meidän tulisi miettiä ratkaisuja, joilla riitelyn voisi lopettaa. Ja jos ratkaisuja ei keksittäisi, olisi jäljellä kaikistä ikävin vaihtoehto.

Tänään tapasimme. Mietimme vaihtoehtoja, mitä meillä olisi. Poikaystäväni ei tiennyt, mitä halusi. Purskahdin melkein itkuun - luulin, että peli on pelattu. Lähdimme kahvilasta ja hän toi minut kotiin. Koko matkan aikana emme puhuneet mitään. Sitten hän halusi tulla meille vielä hetkeksi.
Meillä hän halasi minua pitkään ja sanoi haluavansa yrittää vielä. Itkin pelkästä onnesta. Saimme sovittua ja päätimme todella yrittää. Yrittää olla aiheuttamatta riitoja ja muita ongelmia.

En enää oleta, että voin sanoa ja tehdä mitä haluan. Ei ole enää itsestäänselvyys, että hän antaisi minulle anteeksi kaikkien temppujeni jälkeen. Minä kuitenkin rakastan häntä ja haluan pitää hänet elämässäni.
Hän on elämäni mies. (Ainakin tällä hetkellä.)

My heart is a rainbow

Hän on kaunis. Hän on suloinen ja söpö. Haluaisin vain halailla häntä, pitää kädestä kiinni ja kertoa, että minä suojelen, minä olen tukenasi.
Mutta en voi tehdä niin. Seurustelen ja kiinnostus tuskin olisi molemminpuoleista...

Taas yksi ohimenevä ihastus.

Olisinpa minäkin sinkku.

Miten voikin olla taas näin turhautunut olo seurusteluun? Vaihtoehtoja on kaksi, opeteltava luottamaan tai päästää irti. Toisin sanoen umpikuja minulle.

Vaikka tiedän rikkovani suhdettani ja satuttavani poikaystävääni, en silti voi koskaan olla epäilemättä.
Luulen tämän johtuvan siitä, että emme ole kahta päivää pidempää aikaa olleet erossa toisistamme. Ja silloin kun emme näe, on koko ajan toinen mielessä. Sitä miettii, mitä hän tekee ja missä hän on nyt. Ja kauhuskenaariot iskevät tajuntaan. Tänään kun hän ei ole kanssani, hän on jonkun toisen kanssa.


Pahat enteet hiljaisuuden kaiken täyttää
Niin tuskaisen läsnä joka hetki vaikka pään pois kääntää
Vaikka sulkisi silmät kuva säilyy eikä mee minnekään

Tämä tie meidät kaataa
Ei voi jatkaa
Ei voi olla näin