Life is full of choices

Riitelimme viime suununtaina poikaystäväni kanssa kunnolla ja totesin sitten, että nyt riittää. En jaksa enää. Kuitenkin heti kaduin sitä, laitoin viestiä, että voidaanko vielä jutella huomenna. Kerroin tarvitsevani miettimisaikaa. No, koitin saada ajatuksiani muualle lukemalla kirjaa. Ja siinä kirjaa lukiessani tajusin (luulin ainakin tajunneeni), että hänen kanssaanhan minä haluan olla. Soitin sitten, että voitaisiinko jutella ja sopia tämä juttu ja niin edelleen.

Pitkän keskustelun jälkeen juttu selvisi molempien eduksi(?). Päätimme jatkaa yhdessä.
Mutta enää en ole varma, teinkö sittenkään oikean päätöksen.

Olisiko minun pitänyt miettiä kauemmin? Etten olisi soittanut heti ensimmäisen ikävänpuuskan koittaessa. Vaan olisin päivän, kaksi pohtinut, haluanko todella vielä olla hänen kanssaan.

Se, mikä ei tapa, vahvistaa. Onhan sitä ennenkin erottu ja jääty henkiin ja elämä on alkanut alusta. Olen koittanut miettiä, millaista elämäni olisi ja tulisi olemaan, jos olisimme eronneet.
En tiedä, olisinko ehkä nauttinutkin vapaudesta suruajan jälkeen?