Love is a flame that can't be tamed

Kymmenen kuukautta tuntuu pitkältä ajalta. En ole aikaisemmin seurustellut näin pitkään. Nyt olen ehtinyt kokea yhden ihmisen kanssa (loppu)kesän, syksyn, talven ja kevään. Synttärit, joulun, uuden vuoden, hiihtoloman, pääsiäisen, vapun... Kohta päättäritkin ja juhannuksen. Olen kokenut monet onnen hetket, mutta riitojakin on ollut ja erotakin olemme meinanneet varmaan jo kymmenen kertaa.

Vaikka voin olla täysin oma itseni tässä suhteessa ja ainakin luulen tuntevani poikaystäväni lähes läpikotaisin, luottamus ei kehity samaa tahtia. Ja meidän tilanteessa minulla ei pitäisi olla syytä olla mustasukkainen, toisin kuin ehkä poikaystävälläni.

Kuitenkin tänään luettuani poikaystäväni Facebook-viestejä, tunsin voimakkaan mustasukkaisuuden piston sydämessäni. Laskeskelin hänellä olevan kolme sellaista hyvää ystävätyttöä, joille hän aina valittaa minusta. Ei tuntunut tänäänkään mukavalta lukea, kuinka eräälle ystävälleen hän kirosi ja syytteli minua. Varsinkin kun siihen asiaan en edes oikeasti ollut syyllinen.
Ärsyttää, että hän muille tyttökavereilleen valittaa minusta ja saa minut näyttämään huonolta tyttöystävältä. Olenhan minä sitä, mutta on minussa hyviäkin puolia.

Toisaalta, en saisi olla itse mustasukkainen, kun unelmoin salaisesta ihastuksestani tänään päivällä. Unelmissani hän tulisi käymään meillä kahvilla, suutelisi minua ensin varovasti, suutelisi lisää ja alkaisi avaamaan paidan nappeja... Siitä voikin varmaan päätellä lopun. Sitten me päättäisimme olla vain kavereita, jotka silloin tällöin pitäisivät hauskaa...

Ehkä lakkaan ajattelemasta muita naisia niin kauan kuin itse haaveilen toisesta. Mutta eikö pettämiseen liittyvät ajatukset kerrokin suhteen laadusta...