Rytmihäiriöitä

Ahdistaa aamulla.
Ahdistaa päivällä.
Ahdistaa illalla.
Ahdistaa yöllä.
En ymmärrä, mistä on tämä ahdistus sai taas alkunsa.

Pelkään koira, etenkin vilkkaita ja isoja. Olin viime sunnuntaina serkkuni 7-vuotissynttäreillä. Heillä on kaksi koiraa. Juhlien alussa koirat olivat ulkona, mutta jossain vaiheessa ne otettiin sisälle.
Heidän isoin koiransa on normaalin ruokapöydän korkuinen eikä kovin rauhallinen. Toinen koirista ei ole kovin iso, mutta sitäkin vilkkaampi. Hyppii koko ajan vasten ja tulee nuolemaan kasvoja. Todella etovaa.
Siellä tuntui, etten saisi henkeä. Koirat olivat innoissaan juhlien vieraista, uusista ihmisistä.  Minä tärisin sohvan nurkassa polvet rintakehää vasten. Halusin tilanteesta vain pois. Ja tätini alkoi vain ivaamaan minua: "Et kai sä nyt koiria pelkää?" "Ei niitä tarvii pelkää, miksä nyt koiria pelkäät?!" No, tädistäni en ole koskaan erityisemmin muutenkaan pitänyt.

Kotona juhlien jälkeen huomasin ahdistuksen pesiytyneen rintaani. Olisin halunnut jättää menemättä poikaystäväni kilpailuihin, mutta tiesin sen loukkaavan häntä. Joten sen sijaan, että olisin kuunnellut musiikkia ja maannut peiton alla piilossa maailmalta, lähdin ihmisten valtaamaan keilahalliin.

Keilahallilla tuntui, että ilma loppuu. Hymyilin ja juttelin tutuille. Yritin olla normaalisti ja hengitellä rauhallisesti.
Tovin ajan istuskelin vessassa kokoamassa itseäni. Otin itseäni niskasta kiinni ja siirsin tunteen syrjään.

Eilisestä en juuri muista yksittäisiä hetkiä tai tunteita. Olin väsynyt, oli tavallinen päivä.

Tänään lintsasin koulusta kaksi viimeistä tuntia. Hävettää.
Minulla oli mukavaa. Meillä oli mukavaa. Menimmme poikaystäväni kanssa keilaamaan.
Istuskelimme hetken hallilla ennen vuoromme alkua ja hän tutkaili vain uutta, tänään ostamaansa kännykkää.
Olin (olen) katkera. Loistava fiilikseni vaihtui yhtäkkiä huonoon.
Aloitimme keilaamaan. 9/, -- , -- . Kolmen ruudun jälkeen pääni oli haljeta. Kirosin ja huusin lopettavani keilauksen. Itketti ja ilma tunti katoavan. Poikaystäväni suuttui. Keilasimme vielä hetken. Tein ala-arvoista tulosta ja olin vain entistä kiukkuisempi, vaikka yritin rauhoittua.
Olisin hänellekin halunnut selittää, mutta en löytänyt sanoja.

Nyt illalla minulla oli sydämessä rytmihäiriö. Mielialoissa on rytmihäiriötä. Ihmissuhteissa, koulunkäynnissä, nukkumisessa...
Kuinka väsynyt voi olla itseensä?

Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan 

Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan 

Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan 

Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan 

Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan 

Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan 

Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan 

Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan 

Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan 

Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan 

Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan 

Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan 

Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan 

Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan 

Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan 

Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan 

Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan 

Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan 

Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan 

Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan 

Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan 

Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan 

Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan 

Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan 

Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan 

Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan 

Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan Vihaan

                                                                                                               ...itseäni

Can we pretend that airplanes in the night sky are like shooting stars? I could really use a wish right now.

Olenko paha ihminen, jos en ikävöi ketään? Tulisiko jokaisen ikävöidä jotakuta koko ajan?
Tein erästä gallup-merkintää, jossa kysyttiin, että onko ikävä. Aloin oikein miettiä, että onko minulla ikävä?

Kaipaan kyllä kuolleita gerbiileitäni, mutta en varsinaisesti ikävöi. Kaipaan yhteisiä hetkiä ex-poikaystävien ja entisten ystävien kanssa, mutta ei minulla ole heitä ikävä.

En halua surra menneisyyttä. Elämässä ei pääse eteenpäin, jos elää menneessä. Yritän elää aina tätä päivää ja tätä hetkeä. Yritän nauttia siitä, mitä minulla on enkä siitä, mitä minulla oli. Suunnittelen tulevaisuutta ja odotan sitä.

Ehkä olenkin vain onnellinen. Olen tyytyväinen elämäntilanteeseni. Ehkä silloin on mahdotonta ikävöidä mitään, kun on kaikki mitä tarvitsee ollakseen onnellinen. Luulen, että ne joilla nyt menee huonosti, joilla on aikasemmin mennyt hyvin, elävät enemmän menneessä.

Kuulostaa kliseiseltä ja onnellisten puheelta, mutta ei se täyttä paskaa ole, kun kehotetaan iloitsemaan siitä, mitä on ja tyytymään omaan osaansa. Luotan siihen, että jokaisella on tilaisuutensa olla onnellinen ja loistaa.

"Ole ilolla paha ihminen..."

Mieleni tekisi mieli kokeilla jotakin uutta. 

Tutustua uuteen ihmiseen.

Suudella tuntematonta henkilöä.

Hyväillä vierasta vartaloa.

Jakaa ajatuksia jonkun ei-niin-tutun ihmisen kanssa.

Katsoa, kun joku nukkuu.

Luonasi on parempi kuin kuilun reunalla

Riitelimme eilen taas poikaystäväni kanssa. Ja tänään saimme sovittua.
Nyt voisi kuvitella, että me vain riitelemme ja sovimme ilman mitään suurempaa draamaa tai ongelmia. Mutta ei se ole näin. Nyt meillä on menossa eräänlainen kriisivaihe. Tai siltä se tuntuu, koska riitoja on viime aikoina ollut useampia.
Eilisen jälkeen en enää ikinä tule kuitenkaan pitämään suhdettamme itsestäänselvyytenä.

Se tuntui siltä, kuin olisin ollut varpaisillani kuilun reunalla. Olin vain horjahduksen päässä putoamisesta.
Toisaalta tuntui siltä, kuin olisin ollut suurinpiirtein hapettomassa huoneessa. Vaikka kuinka haukoin henkeä, ilma ei tuntunut riittävän.
Ja vielä kolmanneksi tuntui siltä, kuin minua olisi puukotettu suoraan vatsaan. Ja puukkoa vedelty siinä edes takaisin. 
Olimme eron partaalla poikaystäväni kanssa. Hän oli kyllästynyt riitelyymme, ja niin olin minäkin. Hän sanoi, että meidän tulisi miettiä ratkaisuja, joilla riitelyn voisi lopettaa. Ja jos ratkaisuja ei keksittäisi, olisi jäljellä kaikistä ikävin vaihtoehto.

Tänään tapasimme. Mietimme vaihtoehtoja, mitä meillä olisi. Poikaystäväni ei tiennyt, mitä halusi. Purskahdin melkein itkuun - luulin, että peli on pelattu. Lähdimme kahvilasta ja hän toi minut kotiin. Koko matkan aikana emme puhuneet mitään. Sitten hän halusi tulla meille vielä hetkeksi.
Meillä hän halasi minua pitkään ja sanoi haluavansa yrittää vielä. Itkin pelkästä onnesta. Saimme sovittua ja päätimme todella yrittää. Yrittää olla aiheuttamatta riitoja ja muita ongelmia.

En enää oleta, että voin sanoa ja tehdä mitä haluan. Ei ole enää itsestäänselvyys, että hän antaisi minulle anteeksi kaikkien temppujeni jälkeen. Minä kuitenkin rakastan häntä ja haluan pitää hänet elämässäni.
Hän on elämäni mies. (Ainakin tällä hetkellä.)

My heart is a rainbow

Hän on kaunis. Hän on suloinen ja söpö. Haluaisin vain halailla häntä, pitää kädestä kiinni ja kertoa, että minä suojelen, minä olen tukenasi.
Mutta en voi tehdä niin. Seurustelen ja kiinnostus tuskin olisi molemminpuoleista...

Taas yksi ohimenevä ihastus.

Olisinpa minäkin sinkku.

Miten voikin olla taas näin turhautunut olo seurusteluun? Vaihtoehtoja on kaksi, opeteltava luottamaan tai päästää irti. Toisin sanoen umpikuja minulle.

Vaikka tiedän rikkovani suhdettani ja satuttavani poikaystävääni, en silti voi koskaan olla epäilemättä.
Luulen tämän johtuvan siitä, että emme ole kahta päivää pidempää aikaa olleet erossa toisistamme. Ja silloin kun emme näe, on koko ajan toinen mielessä. Sitä miettii, mitä hän tekee ja missä hän on nyt. Ja kauhuskenaariot iskevät tajuntaan. Tänään kun hän ei ole kanssani, hän on jonkun toisen kanssa.


Pahat enteet hiljaisuuden kaiken täyttää
Niin tuskaisen läsnä joka hetki vaikka pään pois kääntää
Vaikka sulkisi silmät kuva säilyy eikä mee minnekään

Tämä tie meidät kaataa
Ei voi jatkaa
Ei voi olla näin