Ja jos ei meistä mitään tuu, ehkä siihen turtuu.

Vihaan miehiä! Vihaan, vihaan, vihaan! (Lähinnä kuitenkin miestä.)
Ensin sanotaan, että "rakastan sua", mutta seuraavalla kerralla, kun tavataan, ilmestytään oven taakse tavaroideni kanssa. Ilman kunnon selityksiä.

Sitten halutaan olla kavereita. Sitten ollaankin hieman parempia kavereita. Huolestuneena kysyn "Ethän leiki mun tunteilla?" Ja sitten suututaan, kun en purematta niele vastausta. Miksi minä uskoisin? Mitä syytä minulla on enää luottaa? Ei yhtäkään syytä. Pahemmin ei voi luottamusta pettää kuin sanomalla, että rakastaa, vaikka ei rakasta.

Sitten suututaan, kun en ole kertonut jotain asiaa suhteen alussa. Siitäkin on niin kauan, mitä väliä sillä on? Eikö tärkeintä ole, etten pettänyt häntä suhteessa? (Vaikka näin tein, mutta toivossa on hyvä elää ja uskossa kuolla)
En tietääkseni ole tilivelvollinen kenellekkään menneisyydestäni.

Olen niin rikki. Niin rikki, ettei sitä meinaa edes itse käsittää. Have to save myself.
Siksi.
Se.
On.
Loppu.
Nyt.
Nyt riittää.

Kuinka ironista, ihminen joka teki minut onnellisimmaksi kuin olen koskaan ollut, teki minut myös surullisimmaksi kuin olen koskaan ollut. 

Koska olen tyhmä ja itsetuhoinen lehmä

Kaiken jälkeen. Vielä kaiken paskan, tuskan ja kärsimyksenkin jälkeen olet ainoa, kenet haluan.
Jokainen osa minussa himoitsee sinua - aivan kuin näkisin ruokaa enkä olisi syönyt päiväkausiin.
Annan kaiken anteeksi, koska rakastan. 

Vituttaa, koska olet yksi ainoa, minulle kaikki, mitä tahdon.
En tahdo mitään muuta, en ketään toista. Ja se särkee sydämeni.
Olen koiranpentu, joka perässä seuraa. Olen helppo. Voit leikkiä minulla, rikkoa aina uudestaan.
Kyllä minä kestän. Kestän, koska satuttaja olet sinä.
Annan anteeksi, koska rakastan.
Siksi maksan vaaditun hinnan.

Epätoivoinen
Säälittävä

"Niin vuokses menisin liekkeihin,
parkumatta palaisin."

"I think of you every night and day
You took my heart then you took my pride away

I hate myself for loving you
Can't break free from the the things that you do
I wanna walk but I run back to you that's why
I hate myself for loving you"

Biisi, jota kukaan ei uskoisi minun kuuntelevan.

Tunnen sen, mulla on sun luokses ikävä

En tahdo eksyä

Satutin sua liian monta kertaa

Tiedän sen, kuulen itkun hiljaisen

Huomaan mulla ei oo mitään ilman sua

Tahdon takaisin sun luo

En enää koskaan päästäis sua pois

En enää koskaan lähtis luotas pois

Niin heikko oon ilman sua

Niin koditon mä ilman sua

En koskaan päästäis sua pois

Illalla yksin en saa unta

Ikkunaan sade itkee suruaan

Niin lähelle mä pääsin sua

Kiinni syliisi

Palelen sua etsien

Tyhjyys.

Sitä ei voi kuvailla. Sanat eivät riitä.
"Paha", "kamala" ja "hirveä" eivät riitä kuvaamaan oloa.

Kun kaikki mitä rakastaa, kaikki mihin on tottunut, kaikki mikä merkitsee otetaan pois vasten tahtoa, mitä jää? Yksi helvetin rikkinäinen ihmisparka, jolla on kuori. Se kuori hymyilee ja nauraa muiden mukana, vaikka kuoren alla kuolema tekee hitaasti tuhojaan.  Aina yksin ollessaan se kuori murtuu.

Se kuoren alla kuoleva ihmisparka tekisi mitä tahansa voidaaksen palata ajassa taaksepäin. Se ihmisparka olisi pystynyt parempaan. Sitä ei tiedä, mitä on, ennen kuin sen menettää. Eikä sitä osaa arvostaa samalla tavalla.

Ei pysty ymmärtämään, miten joku voi heittää kaiken hukkaan. Kaiken, mitä on yhdessä rakentanut. Kaiken sen jälkeen, mitä on käynyt läpi.

Jos pystyis edes nukkumaan, että pääsisi itseään karkuun. Jotta muistot eivät viiltelisi kuorta rikki. Kyyneleet haperruttaa kuoren ja se pehmiää ja tuska pääsee ulos. Mutta mikään kyynelten määrä ei riitä, huutaminen eikä hakkaaminen auta. Katkeruus eikä viha auta.

Kamalinta on tieto. Tieto, että tärkein ihminen lakkaa välittämästä ja itsestä tulee merkityksetön hänelle. Henkilö menneessä, yksi eksä lisää, jota vihata.

Ja silti sitä on pakko jatkaa elämää, vaikka ei halua.

Mutta se on enemmän kuin katkennut askelma.

Because shit happens and life sucks

Yksi vuosi, yhdeksän kuukautta ja 22 päivää.

Rakas poikaystäväni ei jaksanut enää. Olo on outo, epätodellinen, hämmentynyt... En ehkä ole sisäistänyt asiaa. Päätin, että pakko on selvitä. Koittaa pitää itseni kiireisenä.
Kuvat varmaan kertoo kaiken olennaisen.

I just didn't try hard enough.

Crying my eyes off doesn't help and doesn't make me feel any better.

Still doing it.

Ihminen ilman pientä seikkailua silloin tällöin on henkisesti kuollut.

Taidan olla koko ajan henkisesti kuollut. Tai ainakin jossain henkisessä kiirastulessa.

Ajatus ei kulje ja keskittyminen on vaikeaa.
Tekee mieli vain nukkua. 

Ahdistaa.

Tieto lisää tuskaa, mutta epätietoisuus tappaa. Joskus olisi ehkä parempi olla täydellisen tietämätön mistään kuin satuttaa itseään. Vaikka toisaalta minun ei pitäisi tietää, että rakastamani ihminen on puhunut minusta pahaa, niin hänen ei olisi koskaan pitänyt tehdä niin.

Aina minä minä minä minä. Syy kaikkeen. Minä minä minä!!

En jaksaaaaaaaaaaaaaaaaaaa.

Yhdessä tai erikseen, kumpikaan ei ole hyvä.

Pää halkeaa ja sekoan.

Erittäin järkevä ja jäsennelty postaus.