I wish I could save the world

Vaihdoin nyt sitten ulkoasuakin. Tekisi mieli myös keksiä blogilleni uusi nimi, mutta en tiedä, mikä sitä kuvaisi hyvin.

Ostin punaisen led-valosarjan huoneeseeni. Asetin sen seinälle sänkyni viereen. Siitä tulee niin ihana punainen tunnelmavalo ja lamputkin ovat söpöjä: kirkkaanpunaisia ja sydämen muotoisia.

En ole aikaisemmin elämässäni tuntenut, miten rankkaa jonkin tietäminen voi olla. Olen todellinen lasten ystävä. En voi sietää lasten huonoa kohtelua. Lapset ovat viattomia.
Viime yönä sain kuulla jotain todella rankkaa. Minulle hyvin läheinen ihminen on tullut lapsena huonosti kohdelluksi. Pienenä hänen äitinsä silloinen miesystävä löi häntä, nimitteli yms. Eräänkin kerran häneltä oli unohtunut avaimet kotiin. Hänen äitinsä miesystävä oli tullut avaamaan oven, mutta vetänytkin nenän edestä kiinni eikä ollut päästänyt sisään. Joten hän meni ystävälleen yöksi.
En voi tietää, miltä se on tuntunut. Voin vain kuvitella. Kodin pitäisi olla aina se paikka, jonne on tervetullut ja jossa olonsa voi tuntea turvalliseksi. Mitä hän olisi voinut tehdä 9-11-vuotiaana, jos ei olisi päässyt kenellekään ystävälleen yöksi? Hänen äitinsä oli silloin ollut yövuorossa töissä.

Tuollainen jättää jäljen ihmiseen enkä ymmärrä, miten siitä voi päästä ylitse. Hän kertoikin minulle, että siihen meni todella kauan. Tuntuu niin raskaalta kantaa tätä tietoa. Haluaisin auttaa, mutta mitä voin enää tehdä? Voin olla tukena ja kuuntelevana korvana. Se ei vain tunnu riittävältä.

Siinä me viime yönä makasimme vierekkäin ja itkimme yhdessä. 

Olen myös pettynyt, koska ensi kesän Lontoon kielimatka on peruutettu vähäisen osallistujamäärän vuoksi. Toivottavasti saan tilalle yhtä hyvän matkan, kun huomenna soitan EF:lle. Lontooseen olisin kuitenkin eniten halunnut.