Onko sisäinen kauneus vain rumien puhetta?

Miksi itse ei ikinä huomaa, kuinka kaunis tai komea ja kuinka hoikka ja sopivan kokoinen on? Kun joku kehuu, aina vähätellään, että "enhän minä, itse olet!" ja "höpö höpö, katso nyt näitäkin vatsamakkaroita".

Juttelimme koulussa kavereiden kanssa siitä, kuinka paljon paino nousisi, jos kahden kuukauden ajan joka päivä söisi yhden suklaalevyn. Eräs kavereistani sanoi, että jos liikkuisi, niin tuskin paljoa. Sanoin itse sitten, että minä en liiku juuri ollenkaan, joten minulla varmaan kerääntyisi painoa huimasti lisää. Tämä kaverini hieman ihmeissään mietti, että miten voin olla näin tikku, vaikka en juuri liiku ollenkaan.

Mielestäni en ole kovin tikku. Käyn joka aamu masentamassa itseäni vaa'alla. Teen ruokasuunnitelmia ja yritän olla syömättä - pystymättä kuitenkaan sitoutumaan niihin. Liikunnalla ja treenillä saisin varmaan itselleni kiinteät reidet, piukan pepun ja pyykkilautavatsan, mutta minulla ei ole motivaatiota ollenkaan. Joten sitten vain nälkiinnytän itseäni.

En ole myöskään omasta mielestäni kaunis. Iho on huono, huulet ovat kapeat ja hymyni on enemmän järkyttävä kuin valloittava. Olen lyhyt, rintani ovat pienet ja huomaamattomat. Hiukseni eivät ole koskaan hyvin. Vaatteni ovat vanhoja ja kuluneita, ja vaateyhdistelmäni olisivat jonkin muotimogulin mukaan vuosisadan pahimpia muotimokia.

Huolimatta siitä, mitä itse ajattelen, saan joka päivä kehuja. Olen kuulemma muun muassa kaunis, söpö, seksikäs, hoikka ja rintani käteensopivat.
Johtuuko tämä itsensä vähättely suomalaisesta kulttuurista? Onko itsensä vähättely tyypillistä käyttäytymistä meille, koska emme halua vaikuttaa itsekkäiltä?

Meidän jokaisen tulisi joka aamu peilin edessä kehua itseämme. "Olen kaunis." "Olen komea." "Olen seksikäs." Ja jokaiseen kehuun, jonka saamme, meidän tulisi sanoa "kiitos" eikä alkaa vähättelemään itseäme.
Auttaisiko se parantamaan itsetuntoamme? Ja koska ulkonäkö ei ole tärkeintä, vaan sisäinen kauneus, kehujen pitäisi ehkä kohdistua luonteenpiirteisiin eikä ulkonäköön. Olisi hienoa ja erilaista, jos joku sanoisikin tunnin jälkeen koulussa, että "voi vitsi, sä olet älykäs!". Sekin voisi omalla tavallaan kohottaa itsetuntoa. Ainakin se piristäisi päivää.